Lähtölaskentaa

Viimeinen kuukausi, viimeinen viikko, viimeinen päivä, viimeiset hetket Disneylandissa, viimeiset hetket ylipäätään, viimeinen suihku, viimeinen ateria, viimeinen (uneton) yö... Ihmisten puheita kuuntelemalla voisi päätellä, etten mä huomenna olekaan suuntaamassa kotiin vaan sähkötuolin kautta ruumishuoneelle. Päällimäisinä tunteina sisälläni myllertävät tällä hetkellä haikeus ja jännitys, vaikka mä olenkin aivan hirmuisen iloinen siitä, että mä muutaman hassun tunnin päästä pääsen halaamaan rakastamia ihmisiä pitkästä aikaa, omaksumaan uudestaan vanhat tottumukseni ja tekemään tuttavuutta huoneeseeni vasta muuttaneen kotiteatterin kanssa. Paluu nyt vain sattuu olemaan edessä aivan hirmuisen pian, enkä mä vielä tunne oloani ollenkaan valmiiksi. Jossain vaiheessa lähdön kuitenkin on tultava ja hyvä niin. Ranska tulee aina pysymään suurena osana itseäni ja tänne jäävät ihmiset toisena perheenäni. Ranska ei kuitenkaan ole katoamassa minnekään, eikä se loppujen lopuksi edes ole kovin kaukana. Palaaminen toisin sanoen on aina mahdollista. Nyt kuitenkin on hyvä palata kotiin. Après avoir fait le tour du monde, tout ce qu'on veut c'est être à la maison. Pian nähdään!

Maailmanvalloitusaikeita

Olen ehkä joskus tullut maininneeksi, että Ranskassa on paljon enemmän pyhäpäiviä kuin Suomessa ja tämä sattuukin olemaan ensimmäinen kokonainen kouluviikkoviikko melkein kuukausi sitten päättyneen pääsiäisloman jälkeen. Viime viikonloppu kesti kokonaiset neljä päivää, joiden aikana mulla oli aikaa käydä kaksi kertaa elokuvissa, nähdä Oscar Wilden, Jim Morrisonin ja mulle tämän vuoden aikana liiankin tutuksi tulleen Molièren haudat Père Lachaisen hautausmaalla, tutustua Opéra Garnieriin, käydä pitkästä aikaa Galeries Lafayette -tavaratalossa sekä katsoa kerrassaan mainiota Misfits-nimistä tv-sarjaa.

Coolit leffapahikset (Loki mukaan lukien)
ovat yksi elämän suurista iloista!

Näkemistäni elokuvista sen verran, että Dark Shadowsta – jonka kävin katsomassa viikko sitten keskiviikkona koulun jälkeen Alexin, Souryanan ja Grégoiren kanssa – löytyi kaikki viihtymiseen tarvittavat elementit kuten Johnny Depp, Helena Bonham Carter, mustaa huumoria, hippejä ja vampyyreja, muttei se lähellekään Tim Burtonin parhaimmistoa yltänyt. Mitä mainioimman leffakokemuksesta tekikin se missä ja kenen kanssa se tapahtui. Lähin paikka, jossa leffaa esitettiin originaaliversiona nimittäin oli lukiotani lähellä sijaitseva Ferme du Buisson, joka on tunnettu enemmän tai vähemmän omituisista spektaakkeleistaan, kuten niistä unohtumattomista nykytanssin festivaaleista, joihin joskus aikoinaan pääsin osallistumaan taidehistorian ryhmäni kanssa. Teatterisali oli pieni ja suloinen. Siellä oli puiset kattopaneelit, jotka silloin tällöin pitivät kummallista narinaa. Lisäksemme siellä oli yksi ainoa katsoja, joka tämäkin istui aivan salin takaosassa. Voitteko kuvitella täydellisempää miljöötä Tim Burton -leffan katsomiselle? The Avengers, jonka näin viime sunnuntaina friikkieni ja lukuisten muiden ympäri maailmaa tuntemieni ihmisten suosittelemana, ylitti kaikki odotukseni. En koskaan ole luokitellut itseäni supersankarifanaatikoksi, vaikka rakastankin Nolanin Batman-elokuvia (ja odotan korkein odotuksin The Dark Knight Risesin kesäistä ensi-iltaa), mutta The Avengers herätti kaiken kiinnostukseni Marvelin supersankareita kohtaan. Ehdinkin jo vilkaista Thorin Canalilta ja muihin Marvel-leffoihin tutustun kunhan vain saan siihen tilaisuuden.

Viimeinen pyhäpäivä ennen kesälomaa on niinkin pian kuin ensi maanantaina. Lauantaina menen Isabellen kanssa oopperaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Kuvista päätellen Le Barbier de Séville näyttää upealta spektaakkelilta. Toivottavasti se myös on sellainen. Sunnuntaiaamuna hyppään Lillen junaan viettääkseni Yukan ja tämän perheen kanssa pari päivää Ranskan pohjoisosissa. Ei viikonlopulta siis ainakaan ohjelmaa tule puuttumaan.

Pierre Niney (eli Comédie Françaisen näyttelijä, josta joskus teille mainitsin) oli juuri telkkarissa. Siinäpä vasta suloinen otus.

Oscar Wilde

Jim Morrison

Voldemort

Tältä näyttää hauta, josta on karannut kuolleen
sielu. Huomatkaa patsaalta puuttuva pää.

Muurahaisia

Jos metsään haluat mennä nyt

Viime postauksestani on näköjään taas vierähtänyt aikaa. Lomailut on nyt lomailtu ja mitä mainoin Miles Kane nähty lavalla toistamiseen. Ranska on saanut uuden presidentin (mikä on hienoa, vaikka tuskin tuleekaan sen kummemmin mullistamaan ranskalaista maailmanmenoa) ja mä koulutaipaleeni ensimmäisen jälki-istunnon (niinkin typerästä syystä kuin tekemättömistä matikan läksyistä). Tämän postauksen aiheena ei kuitenkaan ole mikään edellämainituista, vaan metsä. Metsä, joka ympäröi "kotiamme" Dordognessa.

Metsät ovat yksi suurimmista rakkauksistani ja niissä yksin vaeltaminen on aina yhtä ihanaa varsinkin, jos poikkeaa polulta. Niinpä, eräänä sateisena iltapäivänä Dordognessa, vedinkin kumisaappaat jalkaani ja etsiydyin lähes huomaamattomalle poluntapaiselle vuokrataloamme joka puolelta ympäröivään metsään. Kävelin polkua pitkin, kunnes se katosi näkymättömiin, jolloin jätin kirkkaanpunaisen takkini puunoksaan voidakseni jatkaa matkaa eksymättä. Syvemmällä metsässä pääsin esimerkiksi näkemään lähietäisyydeltä peuran katoavan puiden lomaan, mikä oli tietyllä tavalla taijanomainen hetki. Villisikaan en onneksi törmännyt, vaikka niitäkin metsässä kuulemma liikuskelee. Talolle palattuani yritin selittää seikkailuani perheelleni, mutten ole aivan varma, että kaikki tajusivat sen hienouden

Metsäseikkailuni soundtrackina toimi uusin musiikkirakkauteni MGMT, jonka toinen albumi Congratulations lisäsi metsän taijanomaista tunnelmaa entisestään. Bändin musiikkivideot ovat sen verran outoja, ettei se aina ole edes hyvä asia, mutta musiikkihan siinä on se pääasia. Jos haluatte tutustua, mitä suosittelen lämmöllä, alla yksi tämän hetken ehdottomista suosikkibiiseistäni.

Ps. MGMT:n laulaja Andrew Vanwyngarden on suloinen. Oikeanpuoleisen kuvan päätin sisällyttää postaukseen, koska se sopii sen teemaan varsin osuvasti.

Lomailua

Olen pääsiäislomalla, joka alkoi loogista kyllä vasta viikko pääsiäisen jälkeen. Loman ensimmäisellä viikolla mä en ole tehnyt mitään mainitsemisen arvoista. Paitsi että olen mä sittenkin. Olen ideoinut tarinaa, joka on tämän hetken suurimpia rakkauksiani ja toivottavasti myös pysyy sellaisena. Olen kävellyt Pariisin Latinalaiskorttelissa kera sadepisaroiden ja pienen joukon koululaisiani. Olen tutustunut Crésy-la-Chapelle -nimiseen ihastuttavaan paikkakuntaan ei niin kovin kaukana kotikylästäni. Olen laittanut ruokaa, leiponut mokkapaloja ja käyttänyt kokonaisen ruokailun ilahduttamalla Alexin kanssa loppuperhettäni Harry Potterista puhumalla. Lauantaiaamuna lähden viikoksi lomalle Dordogneen, joka on departementti Ranskan keski-/eteläosassa. Odotan innolla kaikkien niiden suloisten pikkukylien näkemistä ja ennen kaikkea metsää, jonka keskellä tulen majailemaan. Ranskan taipalettani on jäljellä enää kaksi ja puoli kuukautta, enkä oikein tiedä, miten asiaan pitäisi suhtautua. Tässä vaiheessa vaihtovuotta ristiriitaiset tunteet kai ovat melkeinpä välttämättömiä. Ennen lentokoneeseen astumista seitsemän ja puoli kuukautta sitten kymmenen kuukautta tuntui valtavan pitkältä ajalta, mutta loppujen lopuksi se on kulunut melkeinpä liiankin nopeasti. On se silti hirmu kivaakin, että tapaan kaikki Suomessa odottavat rakkaani jo niinkin pian.

Kuvat otettu Crésy-la-Chapellessa

Seitsemän peninkulman saappaat

Nämä kaikin puolin ihastuttavat tennistossut rantautuivat hellään huomaani tänään ja tulivat korkatuiksi lähes saman tien, kun kävimme Isabellen kanssa ostamassa pääsiäissuklaata lähikylästä. Vastaisuudessa Gorillaz tulee siivittämään askeleitani, minne ikinä kuljenkin. Kyseisestä animaatiobändistä kiinnostuneiden kannattaa tutustua Gorillazin Converse-projektiin liittyvään DoYaThing videoon, jota voisi kutsua enemmän tai vähemmän hämäräperäiseksi (ottaen huomioon kaikki ne kummalliset hiipparit astiakaapissa, irtokorvat paahtoleivän päällä sun muut erikoisuudet). Sehän nyt ei sinäänsä ole mikään ihme. Onhan kyseessä sentään Gorillaz. Hyvää pääsiäistä!

 

Schnitzeleitä ja hevosvaunuja

Wienin matka oli ja meni mitä onnistuneimmissa merkeissä. Lähtö sinne tapahtui keskiviikkoaamuna. Herätyskelloni soi tasan neljältä aamuyöstä ja bussikuljetus lentokentälle lähti liikkeelle koulun edestä paria tuntia myöhemmin. Lentokoneen ikkunasta oli ihana katsella vuoria. Wien on kaunis kaupunki. Siellä (turisteja viihdyttämään tarkoitettujen) hevosvaunujen ja vuosisatoja vanhojen kivitalojen keskellä liikuskellessa tuntuu melkein kuin olisi siirtynyt ajassa runsaasti taaksepäin. Postauksen kuvista voitte saada kaupungin monumentaalisuudesta ainakin jonkinlaisen käsityksen. Wienissä heräsin joka päivä siinä puoli kahdeksan maissa ehtiäkseni kahdeksaksi aamupalalle. Kertaakaan Ranskaan saapumiseni jälkeen en ole syönyt yhtä suuria aamupaloja kuin viiden Wienissä viettämäni päivän aikana. Järjestetty ohjelma, johon kuului lähinnä museovisiittejä ja arkkitehtuuriin tutustuttavia kävelyretkiä, kesti aina suunnilleen puoli kymmenestä neljään. Ilmat suosivat kaikenlaista ulkona liikuskelua, sillä lämpötila nousi joka päivä varmasti ainakin kahteenkymmeneen asteeseen. Näin muun muassa Wienin oopperan, lukuisia kirkkoja, Mozartin entisen kodin ja Gustav Klimtin maalauksia. Neljän jälkeen meillä oli aikaa pyöriä kaupungilla tai tehdä mitä huvittaa aina illalliseen saakka. Hotellin ravintolan ruoka oli yllättävän hyvää. Pääsin maistamaan esimerkiksi schnitzeleitä, jotka tietääkseni ovat yksi itävallan kansallisruuista. Illallisen jälkeen kaikki viettivät aikaa toistensa hotellihuoneissa ja ihan vain pitivät hauskaa. Itsekin tutustuin moniin hienoihin ihmisiin, joiden kanssa en syystä tai toisesta ole ollut paljoa tekemisissä aikaisemmin. Hiljaisuus alkoi iltakymmeneltä, jolloin opettajat tarkistivat kaikkien olevan huoneissaan, mutta monet jatkoivat juhlimista vielä pitkälle yöhön. Itse noudatin hiljaisuutta enemmän tai vähemmän täsmällisesti, mikä johtui lähinnä siitä, että olin joka ilta sen verran poikki, etten millään pysynyt hereillä siihen asti, että opettajat olivat turvallisesti unten mailla. Eräänä iltana itävaltalaisesta televisiosta tuli The Lord of the Ringsiä, mutta pokkani ei riittänyt sen katsomiseen saksaksi dubattuna, joten päädyinkin Star Warsiin. Lopuksi kuvia:

Vuoria!

Värikylläinen hotellimme

Arctic Monkeys -fanit ymmärtänevät, miksi kiipesin hotellin
viidenteen kerrokseen ihan vain ottaakseni yllä olevan kuvan

Eräässä museossa oli lapsivierailijoita
varten suuri pöydällinen leegoja.
Arvatkaa vain ryntäsimmekö me kaikki
lukion kakkoset rakentelemaan niistä heti,
kun opettajan silmä vältti?

Jollakin tavoin valtava kenkämainos kirkon
 kyljessä tuntuu ajatuksena erikoiselta

Olin ottavinani kuvaa taustalla näkyvästä pankista,
vaikka oikeasti kuvasinkin lähinnä skeittaavia pikkupoikia.

Tällaiset kerrostalot ovat Wienin keskustassa ihan normaali näky

Suloinen Anaïs ja frappuccino

Olen ollut koko päivän flunssasa kotona, mutta voin jo paljon paremmin. Niin siinä käy kun vaihtaa talvivaatteet muutamassa päivässä teepaitaan ja shortseihin.