Jos metsään haluat mennä nyt

Viime postauksestani on näköjään taas vierähtänyt aikaa. Lomailut on nyt lomailtu ja mitä mainoin Miles Kane nähty lavalla toistamiseen. Ranska on saanut uuden presidentin (mikä on hienoa, vaikka tuskin tuleekaan sen kummemmin mullistamaan ranskalaista maailmanmenoa) ja mä koulutaipaleeni ensimmäisen jälki-istunnon (niinkin typerästä syystä kuin tekemättömistä matikan läksyistä). Tämän postauksen aiheena ei kuitenkaan ole mikään edellämainituista, vaan metsä. Metsä, joka ympäröi "kotiamme" Dordognessa.

Metsät ovat yksi suurimmista rakkauksistani ja niissä yksin vaeltaminen on aina yhtä ihanaa varsinkin, jos poikkeaa polulta. Niinpä, eräänä sateisena iltapäivänä Dordognessa, vedinkin kumisaappaat jalkaani ja etsiydyin lähes huomaamattomalle poluntapaiselle vuokrataloamme joka puolelta ympäröivään metsään. Kävelin polkua pitkin, kunnes se katosi näkymättömiin, jolloin jätin kirkkaanpunaisen takkini puunoksaan voidakseni jatkaa matkaa eksymättä. Syvemmällä metsässä pääsin esimerkiksi näkemään lähietäisyydeltä peuran katoavan puiden lomaan, mikä oli tietyllä tavalla taijanomainen hetki. Villisikaan en onneksi törmännyt, vaikka niitäkin metsässä kuulemma liikuskelee. Talolle palattuani yritin selittää seikkailuani perheelleni, mutten ole aivan varma, että kaikki tajusivat sen hienouden

Metsäseikkailuni soundtrackina toimi uusin musiikkirakkauteni MGMT, jonka toinen albumi Congratulations lisäsi metsän taijanomaista tunnelmaa entisestään. Bändin musiikkivideot ovat sen verran outoja, ettei se aina ole edes hyvä asia, mutta musiikkihan siinä on se pääasia. Jos haluatte tutustua, mitä suosittelen lämmöllä, alla yksi tämän hetken ehdottomista suosikkibiiseistäni.

Ps. MGMT:n laulaja Andrew Vanwyngarden on suloinen. Oikeanpuoleisen kuvan päätin sisällyttää postaukseen, koska se sopii sen teemaan varsin osuvasti.

Lomailua

Olen pääsiäislomalla, joka alkoi loogista kyllä vasta viikko pääsiäisen jälkeen. Loman ensimmäisellä viikolla mä en ole tehnyt mitään mainitsemisen arvoista. Paitsi että olen mä sittenkin. Olen ideoinut tarinaa, joka on tämän hetken suurimpia rakkauksiani ja toivottavasti myös pysyy sellaisena. Olen kävellyt Pariisin Latinalaiskorttelissa kera sadepisaroiden ja pienen joukon koululaisiani. Olen tutustunut Crésy-la-Chapelle -nimiseen ihastuttavaan paikkakuntaan ei niin kovin kaukana kotikylästäni. Olen laittanut ruokaa, leiponut mokkapaloja ja käyttänyt kokonaisen ruokailun ilahduttamalla Alexin kanssa loppuperhettäni Harry Potterista puhumalla. Lauantaiaamuna lähden viikoksi lomalle Dordogneen, joka on departementti Ranskan keski-/eteläosassa. Odotan innolla kaikkien niiden suloisten pikkukylien näkemistä ja ennen kaikkea metsää, jonka keskellä tulen majailemaan. Ranskan taipalettani on jäljellä enää kaksi ja puoli kuukautta, enkä oikein tiedä, miten asiaan pitäisi suhtautua. Tässä vaiheessa vaihtovuotta ristiriitaiset tunteet kai ovat melkeinpä välttämättömiä. Ennen lentokoneeseen astumista seitsemän ja puoli kuukautta sitten kymmenen kuukautta tuntui valtavan pitkältä ajalta, mutta loppujen lopuksi se on kulunut melkeinpä liiankin nopeasti. On se silti hirmu kivaakin, että tapaan kaikki Suomessa odottavat rakkaani jo niinkin pian.

Kuvat otettu Crésy-la-Chapellessa

Seitsemän peninkulman saappaat

Nämä kaikin puolin ihastuttavat tennistossut rantautuivat hellään huomaani tänään ja tulivat korkatuiksi lähes saman tien, kun kävimme Isabellen kanssa ostamassa pääsiäissuklaata lähikylästä. Vastaisuudessa Gorillaz tulee siivittämään askeleitani, minne ikinä kuljenkin. Kyseisestä animaatiobändistä kiinnostuneiden kannattaa tutustua Gorillazin Converse-projektiin liittyvään DoYaThing videoon, jota voisi kutsua enemmän tai vähemmän hämäräperäiseksi (ottaen huomioon kaikki ne kummalliset hiipparit astiakaapissa, irtokorvat paahtoleivän päällä sun muut erikoisuudet). Sehän nyt ei sinäänsä ole mikään ihme. Onhan kyseessä sentään Gorillaz. Hyvää pääsiäistä!

 

Schnitzeleitä ja hevosvaunuja

Wienin matka oli ja meni mitä onnistuneimmissa merkeissä. Lähtö sinne tapahtui keskiviikkoaamuna. Herätyskelloni soi tasan neljältä aamuyöstä ja bussikuljetus lentokentälle lähti liikkeelle koulun edestä paria tuntia myöhemmin. Lentokoneen ikkunasta oli ihana katsella vuoria. Wien on kaunis kaupunki. Siellä (turisteja viihdyttämään tarkoitettujen) hevosvaunujen ja vuosisatoja vanhojen kivitalojen keskellä liikuskellessa tuntuu melkein kuin olisi siirtynyt ajassa runsaasti taaksepäin. Postauksen kuvista voitte saada kaupungin monumentaalisuudesta ainakin jonkinlaisen käsityksen. Wienissä heräsin joka päivä siinä puoli kahdeksan maissa ehtiäkseni kahdeksaksi aamupalalle. Kertaakaan Ranskaan saapumiseni jälkeen en ole syönyt yhtä suuria aamupaloja kuin viiden Wienissä viettämäni päivän aikana. Järjestetty ohjelma, johon kuului lähinnä museovisiittejä ja arkkitehtuuriin tutustuttavia kävelyretkiä, kesti aina suunnilleen puoli kymmenestä neljään. Ilmat suosivat kaikenlaista ulkona liikuskelua, sillä lämpötila nousi joka päivä varmasti ainakin kahteenkymmeneen asteeseen. Näin muun muassa Wienin oopperan, lukuisia kirkkoja, Mozartin entisen kodin ja Gustav Klimtin maalauksia. Neljän jälkeen meillä oli aikaa pyöriä kaupungilla tai tehdä mitä huvittaa aina illalliseen saakka. Hotellin ravintolan ruoka oli yllättävän hyvää. Pääsin maistamaan esimerkiksi schnitzeleitä, jotka tietääkseni ovat yksi itävallan kansallisruuista. Illallisen jälkeen kaikki viettivät aikaa toistensa hotellihuoneissa ja ihan vain pitivät hauskaa. Itsekin tutustuin moniin hienoihin ihmisiin, joiden kanssa en syystä tai toisesta ole ollut paljoa tekemisissä aikaisemmin. Hiljaisuus alkoi iltakymmeneltä, jolloin opettajat tarkistivat kaikkien olevan huoneissaan, mutta monet jatkoivat juhlimista vielä pitkälle yöhön. Itse noudatin hiljaisuutta enemmän tai vähemmän täsmällisesti, mikä johtui lähinnä siitä, että olin joka ilta sen verran poikki, etten millään pysynyt hereillä siihen asti, että opettajat olivat turvallisesti unten mailla. Eräänä iltana itävaltalaisesta televisiosta tuli The Lord of the Ringsiä, mutta pokkani ei riittänyt sen katsomiseen saksaksi dubattuna, joten päädyinkin Star Warsiin. Lopuksi kuvia:

Vuoria!

Värikylläinen hotellimme

Arctic Monkeys -fanit ymmärtänevät, miksi kiipesin hotellin
viidenteen kerrokseen ihan vain ottaakseni yllä olevan kuvan

Eräässä museossa oli lapsivierailijoita
varten suuri pöydällinen leegoja.
Arvatkaa vain ryntäsimmekö me kaikki
lukion kakkoset rakentelemaan niistä heti,
kun opettajan silmä vältti?

Jollakin tavoin valtava kenkämainos kirkon
 kyljessä tuntuu ajatuksena erikoiselta

Olin ottavinani kuvaa taustalla näkyvästä pankista,
vaikka oikeasti kuvasinkin lähinnä skeittaavia pikkupoikia.

Tällaiset kerrostalot ovat Wienin keskustassa ihan normaali näky

Suloinen Anaïs ja frappuccino

Olen ollut koko päivän flunssasa kotona, mutta voin jo paljon paremmin. Niin siinä käy kun vaihtaa talvivaatteet muutamassa päivässä teepaitaan ja shortseihin.

Kansainvälisessä keittiössä

Viikonlopun mä tosiaan vietin Yukan luona sushin valmistuspuuhissa, vaikka teimmehän me siis toki muutakin. Alla ja yllä kuvamuotoista todistusaineistoa suuresta kokkausoperaatiostamme. Kansainvälisen illallisemme kruunasi jälkiruuaksi tekaisemani pannukku, joka sekin tuntui menevän oikein hyvin kaupaksi. Tämä jääneekin sitten viimeiseksi postauksekseni ennen Wienin matkaa. Adios amigos!

Hihkua on hauska sana

Arvatkaapas, kuka on menossa Placebon keikalle Helsinkiin syyskuussa? Ensimmäisen kerran kuulin Placebon Suomen visiitistä viikko sitten, ja nyt onkin sitten jo liput varattu mulle, Katrille, äidille ja Kuuralle. Aamuinen matikan tunti oli ymmärrettävää kyllä yhtä tuskaa, kun aluksi odottelin viestiä äidiltä ja sen saatuani... No, olin harvinaisen kykenemätön keskittymään.

Tänään oli niin keväisen lämmintä, että pärjäsin ulkona mainiosti jopa ilman takkia. Koulu loppui jo puolilta päivin, joten päätimme muutaman koulukaverini kanssa käydä lounaalla parin RER-pysäkin päässä sijaitsevassa sushi-ravintolassa. Ravintolan paras puoli oli epäilemättä se, että lounasaikaan pöytiä sivuavilta liukuhihnoilta sai tarjoilla itselleen niin paljon japanilaista kuin ikinä halusi, vaikka ruokaa olen toki syönyt parempaakin. Sushia saan kuitenkin ensi viikonloppunakin, kun suuntaan Yukan luokse sitä kokkaamaan. Yuka on työskennellyt oikeassa japanilaisessa sushi-ravintolassa, joten odotukseni ovat syystä korkealla. Itse lupasin tehdä suomalaista jälkiruokaa.

Wienin matkaan on aikaa enää reilu viikko. Lähtö koululta tapahtuu ensi viikon keskiviikkona varttia yli viisi aamulla. Vaikka olenkin aina pitänyt aamulähdöistä, saattaa herääminen keskiviikkoaamuna olla lievästi sanottuna väkivaltainen. Ensi perjantaina menen kirjamessuille Pariisiin. Siitä voi tulla oikein mielenkiintoista, minkä lisäksi mulla on tekosyy jättää väliin kokonainen koulupäivä. Bac blancini muuten meni huomattavasti paremmin, kuin uskalsin odottaa. Huomenna saan oletettavasti tietää toisen trimesterin keskiarvoni.