Valloitettuja satamia

Kymmenen päivää kestänyt Itämeren valloitukseni saapui päätökseensä sunnuntaina, kun aallot - tai tarkemmin sanottuna lentokone - huuhtoivat mut kotirantaan. Isla laivassa tuottaa selvästikin huonoa onnea, sillä koko matkan aikana säät suosivat mahtavaa alustamme Elysionia korkeintaan kahtena päivänä. Purjehdus Tanskan saaristossa oli kokemuksena ikimuistoinen. Siksi haluankin nyt avata sitä teille kykyjeni mukaan. Musiikki oli hyvin tärkeä osa mun ja Tuulin matkantekoa. Niinpä koristankin tätä superpostausta kappaleilla, joita merellä ja satamissa kuuntelimme.

Regina Spektor - Us

Satama yksi: Aarhus

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 13.7 mä, Tuuli ja Tuulin vanhemmat ahtauduimme bussiin suuntanamme Helsinki-Vantaan lentoasema. Lentokoneemme irtautui maasta vähän seitsemän jälkeen Suomen aikaa ja kuljetti koko seurueemme Kööpenhaminaan (osta satama), josta jatkoimme pienemmällä koneella ensimmäiseen pysähdyspaikkaamme Aarhusiin (tai vaihtoehtoisesti Århusiin). Heti perille päästyämme alkoi niin yllättävää kuin se onkin sataa. Siinä vaiheessa päivää majapaikkanamme toimiva purjevene kapteeneineen kuitenkin seilasi vielä monen merimailin päässä määränpäästään, joten hakeuduimme sateensuojaan valtavaan modernin taiteen museoon, jonka uumenissa suurin osa päivästä mukavasti hurahtikin. Erityisesti muhun ja Tuuliin vetosi Your rainbow panorama -näyttely, joka piti sisällään muun muassa upean huoneen täynnä höyryä kaikissa sateenkaaren väreissä. Kun huoneen käveli päästä päähän, värit ympärillä vaihtelivat syvänsinisestä kirkkaanpinkkiin ja oranssista kelmeänvihreään. Illalla veneessä mä näin ehkä hienomman auringonlaskun koko elämäni aikana. Sillä hetkellä mä ja Tuuli oltiin varmoja, että se huone oli päässyt vapaaksi.

Tekotaiteellinen kanasalaatti museon ravintolassa
ei edes maistunut hyvältä.

His name is... Merlin.

The Drums - Book of Stories

Satama kaksi: Kärteminne

Vietettyämme kaksi yötä Aarhusissa, lähdimme purjehtimaan kohti seuraavaa satamaa. Elämäni ensimmäinen purjehdus ei oikeastaan ollut purjehdus ollenkaan. Tuuli nimittäin oli niin alhainen (ja tällä kertaa tarkoitan tuulella luonnonilmiötä, enkä matkakumppaniani Tuulia), ettemme päässeet avaamaan purjeita kunnolla kertaakaan vaan meidän piti taittaa matkaa moottorin avulla. Yhdeksän tunnin matkasta mä ja Tuuli nukuttiin melkein viisi, mutta mikäs siinä. Jäihän meille vielä neljä tuntia aikaa istua kannella ja ropettaa.

Kärteminneä voisi kutsua mielenkiintoiseksi kaupungiksi, sillä lähes kaikki siellä näkemäni rakennukset muistuttivat enemmän tai vähemmän Sims-taloja. Kärteminnestä päällimmäisenä mieleeni jäi hylätty tehdasrakennus sataman tuntumassa. Tehtaan toinen puoli oli maalattu täyteen upeita graffiteja, ja toiselta löysimme Tuulin kanssa paljon mielenkiintoista sälää. Aarhusissa mä ja Tuuli törmättiin järkyttävään hienostokauppaan, joka jätti meille pysyviä traumoja. Niinpä Kärtteminnestä bongaamamme pikkukauppa mukavannäköisine kassapoikineen miellytti meitä kovasti.

Anteeksi mutta... Mikä Tanskalaisia vaivaa?

The xx - Islands

Satama kolme: Agersö

Toinen merellä viettämämme päivä oli huomattavasti ensimmäistä töyssyisempi. Merenkäynti (joka tarkoittaakin tuulta ja aaltojen kokoa, eikä meriliikennettä kuten olen aina luullut) oli niin voimakasta, että purjeveneemme ei pysynyt hetkeäkään suorassa, vaan kallisteli kaiken aikaa johonkin suuntaan. Kyseisestä höykkyytyksestä johtuen sain ensimmäistä kertaa elämässäni kokea käytännössä, miltä tuntuu olla merisairas. No, onhan sekin tietysti kokemus sinänsä.

Niistä viidestä satamasta, joihin pääsin purjehduksen lomassa tutustumaan, oli Agersö (toiselta nimeltään Kirottu kaupunki) ehdoton suosikkini. Kyseisessä kylässä oli jotain käsittämättömän absurdia. Siellä käyskennellessäni musta tuntui kuin olisin yhtäkkiä hypännyt fantasiakirjan sivuille tai ainakin ajassa rutkasti taaksepäin. Sen lisäksi, että useissa rakennuksissa oli OLKIKATOT, kaupiteltiin talojen porteilla perunoita, papuja ja muuta omasta maasta noukittua. Tämä kaupankäynti perustui täysin luottamukseen, sillä ihmisten sijasta tuotteet maksettiin yksinäisiin rahakippoihin vailla vartiota. Kehittelimmekin Tuulin kanssa teorian, jonka mukaan kylän asukkaat ovat saaneet päälleen kirouksen, joka kumoutuu vasta, kun luottamus palkitaan ja kyläläisiltä ostetaan jotakin. Teoriaamme vahvisti outo kissa, joka noin vain kömpi kaltaistemme muukalaisten syliin kuin olisimme olleet vanhoja tuttuja.

Yöllä mä ja Tuuli herättiin täsmälleen yhtä aikaan myrskyn ääniin, eikä saatu enää unta. Niinpä Tuuli ehdotti, että kiivetään purjeveneen kannelle ja istutaan siellä hetken aikaa. Katselimme kannelta meren tyrskyjä niin pitkään, ettei tuuli tuntunut enää kylmältä. Taijanomainen hetki kaipaa taijanomaista musiikkia (tai ei musiikkia ollenkaan), joten kuuntelimme Fleet Foxesia. Harva musiikki kykenee aiheuttamaan mussa yhtä voimakkaita tunteita kuin uusin musiikkirakkauteni Fleet Foxes, joka on raivannut hetkessä tiensä lempiyhtyeideni kärkikastiin.

Fleet Foxes - The Shrine / An Argument

Neljäs satama: Stubbeköbing

Purjehdus Stubbeköbingiin oli melkoisen samanlainen kuin purjerjehdus Agersöhön sillä erotuksella, että tällä kertaa mulla ei ollut huono olo. Mä ja Tuuli herättiin siihen, että vene pomppi hullun lailla. Koska nukkumisesta ei luonnollisesti tullut enää mitään, päätimme heti suunnata kannelle. Täytyy sanoa, että yhtä vaikeissa olosuhteissa en ole pukeutunut koskaan aikaisemmin. Minkä tahansa vaatekappaleen pukeminen ylle on hieman mutkikasta, jos samaan aikaan poukkoilee lattian ja katon väliä. Myrskyävä meri on jokseenkin täydellinen miljöö kuunnella Gorillazin Plastic Beachia. Silloin sitä melkein uskoo, että hetkenä minä hyvänsä legendaarinen Plastic Beach todellakin kohoaa esiin taivaanrannan takaa.

Stubbeköbing (suomeksi Tuppukylä) oli paikkana sen verran mielenkiinnoton, etten nyt käytä turhan paljon aikaa sen kuvailemiseen. Asumukset keskiaikaikaistyyppisessä pikkukaupungissa olivat suloisia ja viihtyisän näköisiä, mutta muuten kaupunki oli kuollut kuin kivi. Ihmisiin Stubbeköbingissä törmäsi hyvin harvoin, eikä kaupungista viiden aikoihin iltapäivällä löytynyt enää yhtään aukinaista kauppaa tai putiikkia. Tietyssä mielessä Stubbeköbingissä oli jotain hyvin aavemaista. Mulle tuli sellainen olo, että jokin siellä on moitteettoman ulkokuorensa alla pahasti vinossa.

Gorillaz - To Binge

Satama viisi: Klintholm

Purjehdus Stubbleköbingistä Klintholmiin oli kaikista kokemistani purjehduksista epäilemättä miellyttävin, vaikkei ehkä mielenkiintoisin. Aurinko paistoi, meri kimmelsi ja tuuli oli hentoa, mutta riittävää. Tyyntä merta rauhallisempaa paikkaa tuskin löytyy mistään muualta.

Klintholmin satamassa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Joku mua kuitenkin paikassa häiritsi. Keskenään liian samanlaiset hotellirakennukset ehkä... Tai järkyttävä Røgeri-ravintola epäystävällisine tarjoilijoineen ja pahoine kaakaoineen... ("As my colleague just said this is not an internet café so you can't stay here very long.") Klintholmissa pääsimme kuitenkin Tuulin kanssa rannalle ensimmäistä kertaa koko purjehduksen aikana (vesi oli hyytävää) ja näimme hyvin suloisen kiharapäisen pojan. Siellä myös törmäsimme jälleen uuteen taijanomaiseen auringonlaskuun, söimme hyvää pizzaa italialaisessa ravintolassa ja vietimme onnistuneesti seitsemättätoista syntymäpäivääni. Lisäksi satamasta löytyi ILMAINEN suihku.

Klintholmin ei alunperin pitänyt olla se satama, johon mun ja Tuulin purjehdus lopulta päättyi. Niin siinä sitten kuitenkin kävi. Klintholmista meidän oli tarkoitus seilata avomeripurjehdusta Saksan puolelle, mutta se joku, joka säätelee tuulia, oli selvästi eri mieltä. Niinpä jäimme kirjaimellisesti jumiin Klintholmin satamaan. Lopulta meidän oli pakko matkata junalla ja bussilla Köpenhaminaan. Mikäs siinä. Tulipahan sekin varsin ihastuttava kaupunki nähtyä. Ja mikä parasta... rautatieasemalta bongasin Arctic Monkeys -paitaisen pojan. (Paita oli Suck It and See -kiertueen virallinen t-paita, joten poika oli luultavasti ollut keikalla. Olen kateellinen.)

Jälleen yksi hieno auringonlasku.

Synttärikakkuni maistui yhtä hyvältä, kuin miltä se näyttää.

Kööpenhaminaan täytyy palata joskus uudestaan.

Alex Turner - Stuck on the Puzzle

Näyttää siltä, että tärkeimmät yksityiskohdat elämäni ensimmäisestä purjehduksesta, ovat nyt teidänkin tiedossanne rakkaat lukijani. Kysymyksiin vastailen kuitenkin mielelläni, jos sellaisia vain ilmenee. Kiitos ja hyvää yötä!

Kuvat: Isla och Tuuli med Lakritsi.

Peili keskellä pihaa ja muita kertomuksia

Viimeisimmät kymmenen päivää elämästäni ovat olleet niin täynnä kaikenlaista, että perässä pysyminen on silloin tällöin tuottanut vähän hankaluuksia. Tänä iltana suuntaan Tuulin luokse ja sitä kautta kymmeneksi päiväksi purjehtimaan Tanskan saaristoon. Sitä ennen yritän kuitenkin muuttaa sanoiksi edes osan viimepäivien tapahtumista.

Perjantaina 1. heinäkuuta jätin Keski-Suomen taakseni ja palasin kotiin. Perjantaipäivän vietin friikkiporukan kanssa keskiaikamarkkinoita koluten ja kuulumisia vaihtaen. Heti lauantaiaamuna hyppäsin autoon äidin ja Kuuran kanssa. Aikomuksenamme oli karauttaa Helsinkiin ja osallistua Pride-viikon loppuhuipennuksena toimivaan kulkueeseen. Tunnelma Senaatintorilla oli värikäs ja kaikin puolin mahtava. Kuumuudesta huolimatta marssiminen Pride-kulkueessa Amnestyn riveissä oli hieno kokemus. Rakkaus kun tunnetusti kuuluu kaikille. Paluumatkamme kotiin oli melko mielenkiintoinen. Yli puolet auton tilasta täytti valtava peili, joten mä ja Kuura istuttiin melko epätavallisissa asennoissa.

Sunnuntaina myrskyn laannuttua haimme äidin kanssa italialaisen kesäsiskoni Desiren linja-autoasemalta. Desiren kanssa olen päässyt tutustumaan Turkuun aivan uudesta näkökulmasta. Yhdessä olemme kalunneet läpi Aboa Vetuksen, Turun linnan, Tuomiokirkon ja Logomon, jotka kaikki ovat turkulaiselle enemmän tai vähemmän itsestäänselviä paikkoja. Viikko sitten maanantaina kävimme elokuvissa katsomassa neljännen Pirates of the Caribbeanin. Koska elokuvat Italiassa dupataan lähes poikkeuksetta, oli tämä ensimmäinen kerta, kun Desire kuuli Johnny Deppin oikean äänen. Tiistain ja keskiviikon välisen yön vietimme mökillä Kustavissa. Siellä Desire pääsi tutustumaan suomalaiseen saunaan ja kokeilemaan veneilyä myrskyisellä merellä. Torstaina esittelin Desirelle rakkaat friikkini ja jo perinteeksi muodostuneen piknikperinteemme. Eilen mä, Desire ja Kuura vietettiin päivä Elinan ja Katrin luona improillen, leikkien ja muuten vaan randomeillen. Desiren avulla olen jopa oppinut kokkaamaan vähän italialaista ruokaa. Se on jo melkoinen saavutus.

Viimeiseksi - muttei vähäisimmäksi - haluan kertoa teille sunnuntaista ja Ruisrockista. Ensimmäisen kerran vietin aikaani Ruisrockissa jo pikkulapsena, jolloin kuljin hippivaatteissa ja leikin kaikkien niiden festarivieraiden kanssa, jotka vain sattuivat olemaan siihen halukkaita. Vaikka festarit tätä nykyä kiinnostavat mua lähinnä musiikin takia, yksi Ruisrockin parhaista puolista on ehdottomasti juuri sen tunnelma.

Magenta Skycode

Isobel Campbell & Mark Lanegan

Isobel Campbell & Mark Lanegan

Isobel Campbell & Mark Lanegan

Manu Chao La Ventura

Fleet Foxes

On aina ihanaa löytää uutta musiikkia kuunneltavaksi. Jos tutustumisen arvoisia bändejä löytää yhdessä päivässä viisi, voi jo olla tyytyväinen. Ruisrockissa viettämämme päivän aikana ehdimme kuunnella Magenta Skycode nimistä suomalaisbändiä, Fleet Foxesia, Isobel Campbell & Mark Lanegania, äidin kestosuosikki Manu Chao La Venturaa sekä turkulaislegenda Michael Monroeta. Fleet Foxes muhun kolahti sen verran kovaa, että ehdin jo ostaa levynkin. Ja se kitaristi... Isobel Campbell & Mark Laneganin keikka telttalavalla toi mieleeni viime vuoden Ruisrockin ja samaisella lavalla esiintyneen Belle & Sebastianin. Manu Chao ihastutti energisyydellään ja hauskoilla kappaleillaan. En koskaan olisi uskonut voivani tykätä Michael Monroesta, mutta täytyy myöntää, että miehen esiintyminen teki melkoisen vaikutuksen.

Fleet Foxes - Montezuma

No niin... Nyt, kun olen päivittänyt blogini ajan tasalle, voin siirtyä pakkaamaan tavaroitani merille siirtymistä varten. Jos satun purjehduksen aikana juoksentelemaan ympäri purjeveneen kantta huutaen esimerkiksi "Ladatkaa tykit!", joku voi kernaasti palauttaa mut maan pinnalle. Ei kuitenkaan kirjaimellisesti...

Kiitos kuvista kuuluu mulle, äidille ja tietysti kameralleni Lakritsille.

If you’re gonna try and walk on water make sure you wear your comfortable shoes

Sain eilen käsiini ranskalaisen perheeni täyttämän (sähköisen) lomakenipun, joka koostuu muun muassa perhekuvauksesta ja muutamista kuvista. Lisätiedon innoittamana päädyin kirjoittamaan sähköpostiviestin vaihtoperheeni äidille. Ranskaksi peräti. Noin kymmenen lausetta käsittävän sähköpostin kirjoittamiseen, multa kului tovi jos toinenkin, mutta lopputulos miellytti mua kovasti.

Pian lähetysnappia painettuani sainkin jo vastuksen, minkä lisäksi vanhin siskoni pyysi mua kaverikseen Facebookissa ja tuli saman tien juttusille. Juttelin vanhempien siskojeni kanssa Facebookin keskusteluikkunassa pitkälle yöhön ja sain tietää lisää esimerkiksi tulevasta luokastani - näillä näkymin opiskelen matikkaa, yhteiskuntaoppia, historiaa, maantiedettä, englantia, ranskaa, saksaa ja liikuntaa sekä valinnaisaineina teatteri- ja taidehistoriaa - sekä Ranskan AFS-toiminnasta. Sain myös tietää, että kotikaupunkini Condé-Sainte-Libiaire sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä Pariisista, ja Disneylandiin sieltä on kymmenen minuuttia.

Tällä hetkellä oloni on hyvin sekava, mutta onnellinen. Alexandra ja Cécile vaikuttavat ihanilta, ja odotan malttamattomasti heidän tapaamistaan! Olen myös kovin ylpeä itsestäni, kun "mesetin" kolme tuntia ranskaksi ilman sen suurempaa päänvaivaa. Ala-asteella en varmasti olisi uskonut, että tähän vielä päädytään. Google-kääntäjä toki auttoi mua vähän, mutta siihen ei todellakaan voi sokeasti luottaa! Mitäköhän saksan opinnoistani Ranskassa mahtaa tulla? Osaan sanoa kyseisellä kielellä tasan kaksi lausetta, jotka ovat ich liebe dich ja du bist sehr schen.

Ensimmäinen henkilökohtainen kontakti vaihtoperheeni kanssa  antoi mulle sen verran ajattelemisen aihetta, etten nukkunut montaakaan silmäystä viime yön aikana, mikä saattaa käydä ilmi myös tämän postauksen julkaisuajankohdasta. Naapurissa ennen viittä aloitettu metsätyö ei myöskään varsinaisesti auttanut mua nukahtamaan. Kun olin kieriskellyt vuoteessa tarpeekseni, päätin tulla purkamaan ajatuksiani tähän nettipäiväkirjaan, jos vaikka sitten saisin unta. No, ei kesälomalla aina tarvitse nukkua! Ainahan voin ottaa päiväunet töiden jälkeen.

Musiikkiaakkoset osa 3 (O-T)

Olin jo päässyt kokonaan unohtamaan tämän haasteen, mutta nyt musiikkiaakkoset ovat täällä taas! Saanen esitellä kirjaimet O:sta T:hen. Tällä kertaa vuorossa onkin melko rauhallista menoa...

O - On Melancholy Hill (Gorillaz)

On Melancholy Hill on yksi Gorillazin kauneimmista kappaleista, minkä lisäksi se lukeutuu kaikkien aikojen suosikkibiisieni värikkääseen joukkoon. Tunnelmaltaan kappale on utuinen. Sen lyriikat ovat makuuni juuri sopivan kummalliset. Laulu tuntuu ikään kuin kantautuvan kaiun tavoin jostakin kaukaa. Musiikkivideonsa puolesta biisi on hyvin Gorillazmainen. Outo, mutta ovela. Parhaiten se aukenee, jos tuntee Plastic Beachin koko tarinan.

Up on melancholy hill

There's a plastic tree

Are you here with me?

Just looking out on the day of another dream

P - Pink Water 3 (Indochine)

Törmäsin Indochineen viime syksynä ranskalaista musiikkia metsästäessäni. Suuria tunteita yhtyeen tuotanto ei mussa silloin herättänyt, vaikka olikin tervetullut poikkeus kaiken sen ranskalaisen hiphopin keskelle. Bändi on mulle edelleen melko tuntematon, mutta yhtä sen biiseistä en millään kyllästy kuuntelemaan. Melodialtaan rauhallinen Pink Water 3 saa ranskan kielen kuulostamaan tavallistakin kauniimmalta. Kappaleen kruunaa vierailevana vokalistina toimivan Brian Molkon esittämä kertosäe, jota ilman biisi ehkä jäisi tylsän tasapaksuksi. Näin se pikemminkin hipoo täydellisyyttä.

Get me out of this place
Get me out of this town
Before I drown in your deep
Pink Water

Q - Que N'ai-je (Keren Ann)

Q-kirjaimella alkavia kappaleennimiä on huomattavan vaikea löytää. Omissa musiikkitiedostoissani niitä on tasan neljä, mikä teki valinnasta helpon. Israelilaissyntyinen Keren Ann on yksi suosikkiartisteistani, ja Nolita-albumin avausraita Que N'ai-je lukeutuu hänen kauneimpiin kappaleisiinsa. Biisin taustalla soiva melodia, Keren Annin kauniin herkkä ääni ja ranskan kieli tekevät kappaleesta syvästi tunteisiini vetoavan kokonaisuuden.

Keren Ann

R - Rocket Brothers (Kashmir)

Rocket Brothers on yksi niistä harvoista kappaleista, joihin olen tutustunut musiikkivideon kautta. Ensimmäisen kerran muistan nähneeni kyseisen videon pienenä lapsena, jolloin se teki muhun suuren vaikutuksen. Viime kesänä löysin kauan kadoksissa olleen biisin uudestaan, ja edelleen sillä on kyky tehdä mut surulliseksi. Juuri tämä haikeuden tunne on osa kappaleen ihanuutta.

S - Suck It and See (Arctic Monkeys)

S-kirjaimen kohdalle olin alunperin kaavaillut kokonaan toista biisiä, mutta Arctic Monkeys julkaisi hiljattain neljännen studioalbuminsa, enkä mitenkään voinut olla nappaamatta levyltä edustajaa tälle listalle. Uudella levyllään Arctic Monkeys esittelee itsestään kokonaan uuden puolen, jota en voi kuin ihastella. Albumin nimikkobiisi Suck It and See saa huonosta säästä huolimatta kesäni tuntumaan - tai kuulostamaan - juuri siltä, miltä sen pitääkin. En varmaan koskaan kyllästy Alex Turnerin ääneen.

Blue moon girls from once upon a shangri la

How I often wonder where you are

You have got that face that just says

Baby I was made to break your heart

T - This Is a Low (Blur)

Jo kyynel Damonin poskella yllä olevan Glastonbury-livetaltioinnin lopuksi riittää kertomaan jotain This Is a Lown lumosta. Tunne, jolla Damon kappaleen esittää, saa itsenikin melkein kyynelehtimään, vaikken todellakaan ole herkkä itkemään. Yksi syy siihen, että olen rakastanut Bluria jo reilusti yli vuoden ajan on se, kuinka erilaista musiikkia bändi kykenee luomaan. Parklifen ja Country Housen kaltaisten energiapläjäysten joukkoon mahtuu myös kauniin surullisia kappaleita sekä omituisia kokeiluja. Voi kuinka paljosta saankaan kiittää Bluria.

Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu

Sekä minä että tietokoneeni olemme viettäneet hiljaiseloa pari viime viikkoa, eikä blogini päivitystahti ole ollut päätä huimaava. Huolestumiseen ei kuitenkaan ole syytä, sillä olen edelleen elossa ja jopa hengitän. Olen majaillut Keski-Suomen perukoilla jo jonkin aikaa. Vaikka olen täällä pääasiassa töissä, on elämäni luonnon helmassa huomattavan rentouttavaa. Kotiin palailen ensi viikon lopulla, jolloin meille muuttaa viikon ajaksi asumaan italialainen vaihto-oppilas. Voi kuinka odotankaan hänen tapaamistaan! Toivottavasti englannin kielen taitoni eivät ole kesäloman aikana ruostuneet ainakaan auttamattomasti.

Lueskelin tässä muutama päivä sitten AFS-tiedotetta Ranskan koulujärjestelmästä. Tulevana lukuvuonna koulupäiväni tulevat näillä näkymin kestämään kahdeksasta tai yhdeksästä aamulla viiteen tai kuuteen iltapäivällä. Hurjaa... Ranskassa sekä talvi- että pääsiäisloma kestävät kaksi viikkoa ja syyslomakin kymmenen päivää. Kyllä kelpaa.

Juhannusjuhlassa satoi ja satoi, mutta kokko järven keskellä jaksoi palaa. "Trubaduurin" esitys ei parantunut vielä sittenkään, kun äänentoisto lopulta saatiin toimimaan oikein. Myötähäpeän tunne on tunteista hirvittävin. Lettu maistuu hyvältä jopa silloin, kun hillo on sokerimönjää.

Café Cannibale toivottaa vaarallista juhannusta niin pienille kuin suurillekin otuksille!

Finalement

Tänään tapahtui se, mitä olen odottanut kärsimättömästi aina viimevuoden keväästä asti. Sain isäntäperhetiedot! Niiden myötä Ranskaan lähtöni tuntuu todellisemmalta kuin koskaan! En tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Luultavasti molempia.

Ranskassa mua odottaa tälläkin hetkellä äiti, isä, kolme siskoa ja koira (21, 17 ja 7 vuotiaat)! Mulla ei koskaan ole ollut siskoa, mutta nyt niitä onkin yhtäkkiä kolme. Jännittävää. Tuleva kotipaikkakuntani on nimeltään Condé-Sainte-Libiaire. Se sijaitsee Île-de-Francen alueella, eli ihan Pariisin kyljessä! En voisi olla onnellisempi...

Mökkielämä on vaihtunut kesätöihin mummin käsityö- ja taidetalossa. Viikonloppu kului mukavasti kirpputoria rakentaessa. Tänään kiillotin ja järjestelin koko joukon astioita huomenna saapuvaa neljänkymmenen hengen ryhmää varten. Tämänpäiväisessä mielentilassani mekaaninen työ sopi mulle varsin hyvin. Mihinkään kovin suurta keskittymistä vaativaan olisin tuskin kyennyt.

Päivän teemaan sopien ilahdutan teitä Brian Molkon coverilla legendaarisen belgialaislaulaja Jacques Brelin kappaleesta Ne me quitte pas.

Mökkielämää

Paras tapa viettää kuumaa kesäpäivää on istua laiturilla, heilutella jalkojaan viileässä vedessä ja katsoa kauas järvelle. Kesämökki järven keskellä on yksi niistä asioista, joista en missään nimessä haluaisi luopua. Hyttysen ininä korvan juuressa keskellä yötä, ei ole se kaikkein ihanin ääni maailmassa, mutta se kuuluu mökkielämään. Sen olen näiden menneiden kuudentoista kesän aikana huomannut. Eilen näin veneestä kahden joutsenen juoksevan vettä pitkin ja kohoavan siivilleen. Se oli kaunista.