Keskiviikko Pietarissa oli melko sateinen. Se ei kuitenkaan estänyt mua, äitiä ja Eppua viettämästä koko päivää kaupungin kaduilla kuljeskellen. Tutkimusretkemme alkoi venäläisen runoilijan Anna Akhmatovan kotimuseosta ja jatkui Nevan rantaa pitkin vanhaan keskustaan. Muutaman kerran meidän piti rynnätä johonkin kahvilaan yhtäkkistä sadekuuroa suojaan. Ainakaan vatsa ei päässyt tyhjenemään. Pietari on täynnä kontrasteja, mikä kävi ilmi selkeimmillään, kun kävelimme pitkin katua, jonka toisella puolella oli pramea hienostotavaratalo ja toisella "rahvaalle" tarkoitettu kauppakeskus täynnä sekalaisia rihkamakauppoja. Pietari on aivan erilainen kaupunki kuin mikään aikaisemmin näkemäni. Kaunis ja mielenkiintoinen, mutta samalla hyvin erikoinen.
 |
| Nevan varrella |
 |
| Venäläisiä katolla |
Palasimme Suomeen torstai-iltana Pietarin ja Helsingin väliä kulkevalla junalla. Ennen junan lähtöä meidän oli tarkoitus käydä tutustumassa Verikirkkoon, joka on yksi Pietarin kuuluisimmista nähtävyyksistä, mutta jätimme homman sikseen, kun huomasimme, millainen jono sinne oli. Sen sijaan menimme syömään Venäläiseen Starbucks-variaatioon rautatieaseman kupeessa ja huomasimme ties kuinka monetta kertaa, ettei palvelu pelaa Pietarissa aivan Suomessa totutulla tavalla. Paluumatka Suomeen kesti paljon vähemmän aikaa kuin bussilla taittamamme menomatka. Bussilla pelkkä tullitarkastus kesti yli tunnin, vaikka junassakin mun piti vilauttaa passiani ainakin kolme kertaa. Bussin ansioksi täytyy sanoa, että maisemat sen ikkunasta näyttivät huomattavasti monipuolisemmilta kuin junasta levittyvä radanvarsi.
 |
Ranskalaiset eivät ole ainoita, jotka harrastavat lukkojen kiinnittämistä siltojen kaiteisiin. |
 |
Emme ehtineet käydä sisällä Verikirkossa, mutta ulkopuolelta katsottunakin se näyttää hienolta. Kirkko on rakennettu kohdalle, jolle tsaariperhe aikoinaan murhattiin. Siitä se on saanut nimensäkin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti