Koeviikko on täällä taas

Koeviikon avasi edellispäivänä ranskan koe. Koetta ei pidetty omassa koulussani, joten söin lounaan ruokalan sijasta Arnoldsilla. Chicken Caesar -bagelin voimin jaksoin istua tunnin verran englannin preppauksessa ennen kuin suuntasin ystäväporukalla Tuulille Elinan, Katrin ja Iipan äidin synttärinäytelmän harjoituksiin. Harjoitukset pitivät läpimenon lisäksi sisällään tanssia, laulua ja paljon naurua. Kotona teimme Kuuran kanssa herkullisia lämppäreitä ja katsoimme Merirosvoradio nimisen komedian. Leffa kertoo 60-luvun merirosvoradioista, jotka salaa mereltä käsin lähettivät pop- ja rock-musiikkia sisältävää radio-ohjelmaa maihin. Koeviikko toisin sanoen alkoi mukavan leppoisasti. Toivottavasti se myös jatkuu sellaisena.

Lauantai sujui rauhallisesti ilman sen suurempaa actionia. Päivän mittaan sain aikaiseksi jopa jotain hyödyllistä. Luin nimittäin vähän englantia maanantaina odottavaan kokeeseen. Jossain vaiheessa iltapäivää tepastelimme Kuuran kanssa keskustaan, missä poikkesimme Filmtownissa ja Sweet Surprisessa.

Lauantai-iltaamme piristi jälleen musiikkimaailmaan omalla tavallaan sijoittuva elokuva. Taking Woodstock on hyväntuulinen kuvaus legendaarisesta hippitfestivaalista Woodstockista, johon odotettujen 50 000 osallistujan sijasta ilmaantuikin puoli miljoonaa nuorta. Leffan olen nähnyt kerran aikaisemminkin, mutta se kestää mainiosti toisen ja varmasti kolmannenkin katselukerran. Tunnelma Taking Woodstockissa on ihanan värikäs, ja sitä katsoessa alkaa tosissaan tehdä mieli festareille. Olisipa jo kesä... Roolisuoritukset leffassa ovat kohdallaan, eikä oikealla näkemänne Michael Langin (Jonathan Groff) kissanpentuhymyyn kovin nopeasti väsy. Suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille!

Kohta suuntaan taas näytelmäharkkoihin. Elinan ja Katrin luokse tällä kertaa. Hyvä lopetus viikonlopulle. Hauskaa tulee varmasti.

Kuvakirjojen ihanuudesta

Muutama päivä ennen paluutamme Ranskasta takaisin Suomen maaperälle intoutui äiti ostamaan pinon kuvakirjoja eräästä chartresilaisesta kirjakaupasta. Kyseisen tapahtuman seurauksena rakastuin totaalisesti Nicoletta Ceccolin kuvituksiin, jotka onnistuvat samaan aikaan olemaan sekä pysäyttävän kauniita että kiehtovalla tavalla pelottavia. Tarkemmin kuvittajan töihin pääsee tutustumaan esimerkiksi osoitteessa www.nicolettaceccoli.com. Yllä olevat kuvat löytyvät kirjasta Beautiful Nightmares.

Ranskan matkapäiväkirja osa 2

Olen jo aikoja sitten tullut siihen tulokseen, etteivät lomamatkat ulkomaille oikeastaan ole lomaa ollenkaan. Rentoutumisen ja akkujen lataamisen sijaan ne kuluvat väsymättömään paikasta ja tapahtumasta toiseen sinkoilemiseen. Olen siitä iloinen. Kun olen ulkomailla, haluan kokea niin paljon kuin ehdin. Totuus on, että levätä ehtii kotonakin.

Ranskassa ollessanikaan ei tekemisen puute kovin usein päässyt yllättämään. Tässä postauksessa valistankin teitä siitä, mihin kolme ulkomailla viettämääni viikkoa oikein kuluivat. Osa kuvista on otettu kännykkäkameralla, sillä mukanamme ollut järkkäri katosi mystisesti.

Pari ensimmäistä päivää Ranskaan saapumiseni jälkeen kuluivat lähinnä paikoilleen asettumiseen ja Pariisin kotiin sekä sen ympäristöön tutustumiseen. Samalla tuli tehtyä myös matkan ensimmäiset ostokset. Alla näette uuden iPodini Oliivin tai ranskalaisittain Oliven.

Jo muutaman päivän päästä matkustin äidin, Kuuran ja serkkujeni kanssa lähijunalla Pariisin toisella laidalla levittäytyvään Disneylandiin. Kyseisessä teemapuistossa olen käynyt kerran aikaisemminkin, mutten muista ensimmäisestä visiitistä muuta kuin paahtavan helteen ja muutaman tunnin pituiset laitejonot. Vielä retken aamuna mietin nyreissäni, voiko turisteja kuhisevassa lasten paratiisissa oikeasti olla hauskaa varsinkaan viileässä talvisäässä. Puistoalueelle päästyäni totesin, että kyllä voi.

Päivä alkoi komeasti Space Mountain: Mission 2 vuoristoradalla. Mahtavampaa aloitusta huvipuistopäivälle saa hakea, sillä Space Mountain on ehkä paras laite ikinä. Kun jonossa seistessäni kuulin valtavasta sisävuoristoradasta kantautuvat kiljaisut, mua jännitti melkoisesti. Kun sitten lopulta istuin tiukasti vaunun penkkiin sidottuna odottaen laitteen minä hetkenä hyvänsä ponkaisevan liikkeelle, mua jännitti vielä enemmän. Siihen se sitten jäikin. Vaunu singahti lähtölaskennan saattelemana mustaan pimeyteen, eikä jännittämiseen yksinkertaisesti ollut enää aikaa. Sen sijaan kaikki keskittyminen suuntautui vauhdin huumaan ja erinäisten avaruusefektien ihastelemiseen. Ajelun jälkeen huomasin, että toinen hanskani oli lennähtänyt jonnekin avaruuden loputtomiin syövereihin. Siellä se varmaan lojuu vielä tälläkin hetkellä.

Parasta Disneylandissa eivät oikeastaan ole laitteet, joihin jonottaminen tuntuu kestävän vuosikausia. Enemmän nautin kaikista niistä huolellisesti tehdyistä lavasteista, joiden keskellä tuntee elävänsä osana prinsessasatua tai merirosvoseikkailua. Hienoimmalta puisto näytti illalla pimeän tultua, kun suurin turistilauma aloitti vaelluksensa kohti kuka mitäkin hotellia, ja elokuvamaiset kadut jäivät tyhjilleen. Kun pimeä puisto täyttyi valoista, oli tunnelma kuin suoraan Henkien kätkemästä. Tunnelmaa kohotti myös puistossa tauotta pyörivä musiikki, jonka tyyli vaihteli teemoittain. Sisäänkäynnillä soitettiin joululauluja, mikä sai oloni jouluiseksi ehkä ensimmäistä kertaa koko talvena.

Visuaalisuus on suuri osa myös kaikkia Disneylandin laitteita. Hienoimpia osoituksia tästä ovat mielestäni erään kukkulan päällä synkkänä kohoava kummituslinna ja Pirates of the Caribbean -aiheinen veneajelu, jonka ansiosta pienet serkkunikin innostuivat kapteeni Jack Sparrown toilailuista. Disneyn studioilla saimme mielenkiintoista tietoa piirroselokuvista ja käytännön kokemusta erikoisefekteistä.

Disneylandin jälkeen teimme nopean kierroksen Louvressa ja sitten joulu jo alkoikin puskea päälle. Suomessa joulupyhät ovat hiljaista aikaa. Ihmiset linnoittautuvat kotiin perheidensä pariin, eikä ulos uskaltautunut kohtaa muuta kuin autioita katuja. Pariisin kokoinen kaupunki sen sijaan ei kuole edes jouluna. Metrot ovat täynnä ja vilkkaimilla kaduilla saa pujotella ihmismassan lomitse. Ranskassa ollessani joulu ikään kuin sujahti ohi huomaamatta. Joulu ilman totuttuja perinteitä, ei tunnu joululta ollenkaan. Siitä huolimatta jouluni Ranskassa jäi mieleeni yhtenä elämäni parhaista. Pitkä kävelyretki latinalaiskortteleissa joulupäivän iltana oli ihana, sillä paikalliset suorastaan säteilivät juhlatunnelmaa. Vielä Pariisin kodillakin kantautui naapureiden juhlahumu korviini ohuiden seinien läpi.

Tapaninpäivänä jätimme Pariisin ja siirryimme loppumatkan ajaksi Maintenoniin. Retkiä Pariisiin tuli siitä huolimatta tehtyä vielä muutama. Kuuran jo palattua Suomeen kiipesin äidin kanssa Montmartren kukkulalle Salvador Dalí -näyttelyä katsomaan. Dalín tyyli on kiehtovan outo. Erityisesti ihastuin herran Alice in Wonderland -aiheisiin kyhäelmiin. Teimme myös pienen shoppailukierroksen, jonka tuloksena löysimme suloisen teekaupan. Sieltä mukaamme tarttui sininen posliini teepannu ja peltirasiallinen suklaateetä.  Uuden vuoden vietimme äidin ystäväperheen kanssa Pariisin vilskeessä.

Salvador Dalí - The Mad Tea Party

Salvador Dalí - Rabbit Hole

Pariisin lisäksi teimme vierailuja Maintenonin lähistöllä sijaitseviin pikkukaupunkeihin. Junalla retket Rambouilletiin, Chartresiin ja Versaillesiin hoituivat kätevästi. Noin kymmenen kilometrin matkan Epernoniin marssimme äidin kanssa jalan. Parhaiten mieleeni jäivät varmaankin Chartres ja Versailles palatseineen.

Chartres ei ole suuri kaupunki, muttei se kovin pienikään ole. Säpinää löytyy juuri sopivasti. Kaupungin keskellä kohoaa Ranskan suurin ja vanhin katedraali Cathédrale Notre-Dame de Chartres, jonka ympärillä levittäytyvä vanha kaupunki on täynnä suloisia pieniä putiikkeja ja kahviloita. Kattava levykauppakin Chartresista löytyy, joten pääsin siellä ollessani jopa kartuttamaan erittäin köyhää levyvarastoani. Täydellinen paikka siis.

Versailles on kaupunki joka syntyi yksinkertaisesti siitä syystä, että aatelisto halusi asua mahdollisimman lähellä kuningasta. Disneylandin tapaan näyttäytyi Versaillesin palatsikin mielestäni kauneimpana pimeässä. Marie Antoinetten omalla maalaistilalla ja Petit Trianonin englantilaisessa puutarhassa oli jännittävä kuljeskella tietäen, että samoissa maisemissa on viettänyt aikaansa myös aikakautensa suurin tuhlariprinsessa. Palatsiin liittyvät tarinat ovat kiehtovia, ja paikan päällä tuntui, kuin ne olisivat heränneet eloon.

Edes ulkomailla ei kaiken puuhastelun tarvitse olla kovin rakentavaa. Tyhjät hetket ja junamatkat täytinkin pelaamalla Super Mario Brosia Nintendo DS:llä. Disneylandin inspiroimana intouduin myös katsomaan Pirates of the Caribbeanit pitkästä aikaa. Pakko myöntää, että Jack Sparrow on edelleen yhtä cool kuin silloin seitsemän vuotta sitten, kun näin Mustan helmen kirouksen ensimmäistä kertaa. Hui kamala... Onko siitä oikeasti jo niin kauan?

Nyt näyttää pahasti siltä, että tiedätte matkastani suurin piirtein kaiken tarpeellisen. Jos jokin asia jäi askarruttamaan, otan kysymyksia vastaan enemmän kuin mielelläni. Merci tout le monde et aurevoire! Tiesittekö muuten, että Brian Molkokin osaa ranskaa?

Placebo - Protegè Moi

Sanoiko joku ugly?

Saanen esitellä teille ystäväni Oxin, Ice-Batin ja Uglydogin. Että rakastankaan näitä pieniä otuksia, jotka kutsuvat itseään Uglydolleiksi.

Enkö olekin taitava, kun sain kaikki kolme otusta pysymään tornina?

Ranskan matkapäiväkirja osa 1

Tällä historiallisella hetkellä toteutan lupaukseni ja julkaisen vihdoin selostuksen seikkailuistani Ranskassa. Matkapäiväkirjani olen jakanut kahteen osaan. Ensimmäisestä pääsette nauttimaan tänään ja toisen saatte luettavaksenne myöhemmin. Ei siitä sen enempää. Allors, allez-y...

Bon voyage

Matkani alku ei luonnollisesti sujunut vastoinkäymisittä. Huonon sään takia lentoni peruttiin, joten odottelin lentokentällä kymmenen tuntia ennen, kuin pääsin ilmaan. Aika kului yllättävän nopeasti, eikä korvaukseksi saamani ilmainen ateria maistunut hullummalta. Lentokoneessa istuin ylisosiaalisen virolaismiehen viereen. Miehellä tuntui juttua riittävän. Välillä puhuttiin englantia, välillä ranskaa ja välillä suomea. Vähän vaivaannuttavaahan se oli, mutta samalla hirmuisen hauskaa.

Laskeuduttuani Charles de Gaullen lentokentälle, kuljin muiden matkustajien perässä matkatavarahihnoille. Virolaismies koppasi laukkunsa hihnalta ensimmäisten joukossa ja lähti huitelemaan ystävänsä kanssa, mutta omaa laukkuani ei näkynyt missään. Tarpeeksi pitkään odotettuani hihna sammui. Tavaroitani ei yllätys yllätys kuulunut vieläkään. Laukkuni oli mielenosoituksellisesti jäänyt Suomeen, mutta sain sen takaisin ennen joulua.

Alun vaikeuksien jälkeen reissu sujui oikein hienosti, ellei erään rahapussin muka-katoamista lasketa. Matkan aikana sain huomata, että ranskan puhuminen on Ranskassa hyvä keino saada ihmiset puhumaan englantia. Toisin sanoen, jos uskaltauduin sanomaan jotakin ranskan kielellä, sain vastauksen yleensä englanniksi. No, ehkä puheeni kuulostaa vähän vakuuttavammalta, kun olen asunut vuoden Ranskassa.

Junamatka lennon jälkeen. Heijastuksia ikkunalasista.

À la maison

Paikkojen kutsuminen kodiksi on aina ollut mulle jotenkin helppoa. Joskus sanon ”mennään kotiin”, vaikka tarkoitan kaverin kotia tai vaikka kesämökkiä. Kun olin pieni, perheeni matkusteli paljon junalla ympäri Eurooppaa. Yön yli kestävillä matkoilla jopa juna alkoi tuntua kodilta.

Matkani ensimmäisen viikon majailin erikoisessa kerrostaloasunnossa Pariisin latinalaiskortteleissa. Jo talon keskiaikainen portaikko oli melkoinen näky kaikessa vinoudessaan. Itse luukku oli vanhoine kattoparruineen juuri sellainen, millainen kodin kuuluukin olla… Kodikas, arvoituksellinen ja täynnä tarinoita. Sulake sieltä pamahti jo ensimmäisenä iltana, joten suurimman osan ajasta vietimme pimeydessä. Roskisten seutu muuttui yöaikaan hiirten valtakunnaksi. Kämppä ei ehkä kuulosta turistin unelmalta, eikä se sitä olekaan. Onneksi. Kuka kaipaa persoonattomia hotellihuoneita kaikkine hienouksineen, kun vaihtoehtona on vinksahtanut mutta hurmaava kolo, jota voi kutsua kodiksi. Kyseisellä kodilla on nyt jo uusi asukas, mutta toivon näkeväni sen vielä joskus. Tulee ikävä.

Loppumatkan asuin omakotitalossa Maintenonin kylässä, joka sijaitsee Versaillesin lähellä alle tunnin junamatkan päässä Pariisista. Talo oli mukavan suuri ja avotakka keskellä olohuonetta loi tehokkaasti tunnelmaa. Ympärillä levittyvä kaupunki oli pieni ja hiljainen. Kylmän sään pelästyttämät ihmiset olivat sulkeutuneet ikkunaluukkujen taakse koteihinsa, eikä ulkona näkynyt ristin sielua. Rautatieasemalla ja leipomoissa me outoa kieltä puhuvat uudet tulokkaat saimme osaksemme paheksuvia katseita, mutta myös yllättävän ystävällistä palvelua. Maintenonista teimme paljon pyöräily- ja kävelyretkiä lähikyliin. Tienreunusta pitkin pyöräillessä tuli tutustuttua Ranskan maaseutuun ja huomattua kuinka vähän ranskalaiset kuskit noudattavat nopeusrajoituksia.

Mitä matkaseuraan tulee… Pariisissa majailin äidin ja Kuuran kanssa. Maintenonissa asusti alkumatkasta edellä mainittujen lisäksi kummitätini ja -setäni lapsineen. Lapset pitivät huolen siitä, ettei tunnelma missään vaiheessa päässyt ainakaan pysähtymään. Jossain vaiheessa matkaa seurue pieneni huomattavasti, kun osa porukasta otti asiakseen palata Suomeen. Loppumatkasta siis valloitin Ranskaa kahdestaan äidin kanssa.

La fête

Ranskalaiset viettävät joulua vasta joulupäivänä, joten Pariisi oli vielä aattona täynnä tohinaa. Ihmiset juoksentelivat kaupoissa ostamassa jouluruokaa, loppuja joululahjoja ja kuka mitäkin. Maintenonin juna oli niin täynnä, että vain murto-osalle riitti istumapaikkoja. Joulurauhasta ei siis ollut tietoakaan. Itseäni epämukava junamatka ei oikeastaan haitannut, sillä junanikkunaa vasten nukkuvaa ranskalaispoikaa oli oikein mukava katsella. Joulua pariisilaisissa tavarataloissa voisi kutsua komeaksi. Lafayetten joulukuusi oli valtava ja Printempsin jouluikkunat aivan toista luokkaa kuin Suomessa.

Ranskalainen joulu on monin tavoin erilainen kuin suomalainen. Ei kinkkua, ei porkkanalaatikkoa, ei rosollia… Meille tuttujen jouluruokien sijasta siellä syödään kalaa, ankkaa, pieniä blini-lettuja erilaisten täytteiden kanssa ja leivoksia. Omaan jouluateriaamme kuului blinien ja kalan lisäksi perinteinen halkokakku sekä kokoelma ranskalaisten suosimia macaron-leivoksia. Macaroneilla ei ole mitään tekemistä makaronin kanssa, vaan ne ovat tajuttoman hyviä pieniä kakkusia, jotka muistuttavat rakenteeltaan erehdyttävästi marenkia. Toivottavasti tuleva vaihtoperheeni syö niitä mahdollisimman usein. Uskokaa tai älkää, kinkkua ei tullut edes ikävä.

Loppiaista vietimme hieman etuajassa, sillä siihen liittyvä ranskalainen kakkuperinne sopi mainiosti seurueemme lapsille. Perinteeseen kuuluu Galette des rois nimeä kantava voitaikinatorttu, jonka sisään piilotetaan pieni posliiniesine. Siitä jolle esine syödessä osuu, tulee päivän ajaksi kuningas tai kuningatar, jota alamaisten tulee totella. Kuninkaan titteli osui omalle kohdalleni ja sain pitää kruunua koko illan. Voi sitä vallan tunnetta…

Uutta vuotta olin vastaanottamassa valtavan väkijoukon keskellä Eiffel-tornin juurella. Bonne année -huutoja kuului kaikkialta. Kaikki Pariisin kahvilat ja ravintolat tuntuivat olevan täynnä, eikä keskustan kaduille olisi luultavasti mahtunut enää yhtään autoa. Eiffel-tornin metallirunko oli kauttaaltaan valaistu. Silloin tällöin se alkoi aplodien ja hurrausten säestyksellä vilkkua valopalloista. Kummallista kyllä, ilotulitusta ei kuulunut, vaikka kaikki sitä tuntuivat odottelevan. Taivaalle ponnahteli ainoastaan yksittäisten ihmisten laukaisemia hajanaisia raketteja ja kummallisia valohyrriä, joita katukauppiaan väsymättä kaupittelivat. Seuraavana aamuna katsoimme äidin kanssa televisiosta uuden vuoden viettoa muualla maailmassa, ja Pariisi oli luultavasti ainoa maa, jossa ei minkäänlaista ilotulitusta nähty. No, kaikkea ei voi saada. Lontoossa raketit leiskuivat oikein kunnolla. Kaikesta huolimatta vuosi 2011 alkoi erittäin onnistuneesti. Eiffel-tornilla vallitseva tunnelma oli sähköinen. Toisilleen tuntemattomat ihmiset viihtyivät yhdessä ja jakoivat juhlatunnelman keskenään. Onnellisia ihmisiä on ihana katsella.

Vuoden päästä vietän joulun ja uuden vuoden jälleen Ranskassa. Silloin pääsen tutustumaan ranskalaisiin perinteisiin vaihtoperheeni opastuksella. Ajatella, että lähtööni on enää vähän yli puoli vuotta. On ehkä hyvä, että tiedän edes vähän, mitä odottaa.

Voilà... Tänään saitte kuulla yleisesti Ranskan maailmanmenosta. Toisessa matkapostauksessani aion kertoa, mitä Ranskassa ollessani puuhastelin. Sitä ennen voitte vaikka syödä croissantteja tunnelman kohottamiseksi.