Saanen esitellä teille uudet tennarini mallia brittipop. Nämä väriläiskät jalassa on hyvä pomppia keskellä katua ja toteuttaa muita elämän suuria iloja.
Koeviikko on jälleen kerran avattu. Eilen mulla ei ollut koetta ollenkaan, joten koulu alkoi kahdeltatoista ja loppui parikymmentä minuuttia myöhemmin. Tänään sen sijaan pääsin todistamaan enemmän kuin loistavia terveystietojani ja -taitojani terveystiedon kokeessa... Koulun jälkeen vietin muutaman tovin kaupungilla äidin kanssa. Nuvole on paras jätskibaari ikinä! Taidankin tästä siirtyä hetkeksi ruotsin kirjan pariin ennen Lost In Translationin katsomista.
Tänään mä olen kysynyt paljon kysymyksiä ja saanut ainakin yhtä paljon vastauksia tulevaan vaihtovuoteeni liittyen. Meillä nimittäin kävi AFS:n kautta kylässä entinen Ranskan vaihtari, joka haastatteli mua ja kertoili siinä ohessa omasta vaihtarivuodestaan.
Kaiken kaikkiaan keskustellessa vierähti peräti kaksi tuntia. Sain esimerkiksi tietää, että ranskalaisissa lukioissa voi kakkosluokalta lähtien opiskelella oman mielensä mukaan joko luonnontiede- tai kirjallisuuslinjalla. Luonnontiedelinja keskittyy matemaattisiin aineisiin ja muuhun yhtä ihanaan. Kirjallisuuslinja sen sijaan perehtyy lähinnä ranskan kieleen ja kirjallisuuteen. Ei varmaankaan ole vaikea arvata, kumman linjan valitsen. Matikan opinnot kirjallisuuslinjalla ovat kuulemma huomattavan yksinkertaisia. Paljon helpompia kuin Suomessa. Pakko myöntää, että se sopii mulle mainiosti.
Sain myös kuulla, että ranskassa todellakin dupataan kaikki, mikä vain dupattavissa on. Toisin sanoen, jos haluan nähdä leffan alkuperäiskielellään, mun pitää suunnilleen matkustaa johonkin Pariisin jättimäiseen teatteriin... En yhtään ihmettele, etteivät ranskalaiset ole loistavia englannissa, jos kieltä ei kerran kuule missään. Musiikkia sentään ei vielä väännetä ranskan kielelle.
Ja kyllä. Jossakin vaiheessa vaihtovuottaan tenttaamani vaihtari (joka muuten oli tosi mukava) alkoi kuulemma jopa nähdä unia ranskaksi. Aina hän ei voinut edes olla varma, millä kielellä sattui milläkin hetkellä ajattelemaan. Tuollaiset asiat ovat tietysti yksilöllisiä, mutta kuulostaa silti jännittävältä...
Vaikken vaihtoprosessin edetessä olekaan missään vaiheessa potenut kovin suurta paniikkia, tämänpäiväisen jälkeen oloni tuntuu jotenkin paljon varmemmalta. Ajatus perheen ja friikkien hyvästelemisestä tosin tuntuu edelleen sen verran käsittämättömältä, ettei sitä oikein kykene edes tajuamaan. Toukokuussa mua odottaa tulevien vaihtareiden orientoitumisleiri Porvoossa. Siitä tulee varmasti hauskaa!
Selailin eilisiltana erinäisiä blogeja ja törmäsin musiikkihaasteeseen, johon päätin itsekin tarttua. Kyseessähän ovat siis musa-aakkoset, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että postauksessa julkaistaan jokaisella aakkosella alkava biisi videoineen (jos sellainen löytyy). Jos läpikävisin kaikki aakkoset yhdessä ainoassa merkinnässä, olisi tuloksena melkoinen tappopostaus. Siispä jaan aakkoset neljään osaan. Aloitetaan kirjaimilla A:sta G:hen. Ettei elämä turhaan kävisi tylsäksi, kirjoitan jokaisen kappaleen alle jotakin hauskaa kyseiseen pätkään liittyen.
A - Another Sunny Day (Belle & Sebastian)
Nähtyäni Belle & Sebastianin Ruisrockissa viime kesänä aloin läpikäymään yhtyeen tuotantoa tarkemmin ja törmäsin tähän kappaleeseen. Another Sunny Day on nimensä mukaisesti ihanan aurinkoinen, ja yhdistän sen vahvasti kesäpäiviin. En tiedä, onko yllä oleva animaationpätkä kappaleen virallinen video, mutta ainakin se on hauska ja kuvaa hyvin biisin tunnelmaa.
B - Bang Bang You're Dead (Dirty Pretty Things)
Dirty Pretty Things on projekti, jonka The Libertinesin toinen laulaja Carl Barât aloitti vanhan bändinsä hajottua. Bang Bang You're Dead ihastuttaa pirteydellään ja energisyydellään. Lisäksi biisillä on varsin mahtava nimi.
C - Crystalised (The xx)
The xx:n levy xx on yksi niistä löydöistä, jotka teimme äidin kanssa Pariisin levyalennusmyynnistä. Levy on kokonaisuudessaan ihanan rauhallinen, ja Crystalised edustaa mielestäni sen parhaimmistoa. Gorillaz on tehnyt biisistä coverin. Se on melkoisen erilainen kuin alkuperäinen, mutta hyvä myöskin.
D - Dimanche en hiver (Keren Ann)
Keren Anniin tutustuin viime syksynä, kun halusin löytää hyviä ranskalaisia bändejä ja artisteja. Keren Ann ei ole syntyperäinen ranskalainen, mutta hän laulaa englannin lisäksi myös ranskaksi. Dimanche en hiver on uskomattoman kaunis kappale, johon Keren Annin herkkä ääni sopii mainiosti. Biisin nimi kuvaa loistavasti tätä hetkeä. Onhan nyt kuitenkin suhteellisen talvinen sunnuntai, vaikkei talvi enää olekaan (kesäaikakin vaihtui tänään).
E - Every You Every Me
Kenellekään on tuskin kovin suuri yllätys, että valitsin aakkoslistalleni Placeboa. Vaikka Placebo nykyään onkin yksi lempibändeistäni, en ensimmäisellä kuuntelukerralla juuri välittänyt siitä. Brianin ääni tuntui jotenkin liian masentavalta, eikä musiikki muutenkaan oikein iskenyt. Viime marraskuussa mielipiteeni bändistä muuttui radikaalisti. Every You Every Me on yksi ensimmäisistä biiseistä, joihin Placebolta tykästyin. Siitä se sitten lähti, eikä paluuta tunnu olevan.
F - Fluorescent Adolecent (Arctic Monkeys)
Fluorescent Adolescent on ensimmäinen biisi, jonka Arctic Monkeysilta kuulin. Se on myös biisi, jonka myötä kyseiseen bändiin ihastuin. Erään unettoman yön jälkeisenä päivänä koimme Tuulin kanssa hauskoja hetkiä päättäessämme opetella laulamaan kappaleen ulkoa. Arvata saattaa, että projektimme aiheutti paljon kikatusta ja sanasekoilua. Vaikka tutustuin biisiin reilusti yli puoli vuotta sitten, mulla ei vieläkään ole edes pientä käsitystä siitä, mistä kyseinen laulu kertoo.
G - Good Song (Blur)
Kun pikkulapsena satuin näkemään Good Songin musavideon MTV:ltä, se järkytti mua suuresti. Onhan se nyt suhteellisen traagista, kun orava syö rakastamansa kärpäsen pään, koska luulee sitä tammenterhoksi. Hämmästykseni olikin suuri, kun kuusi vuotta myöhemmin sain tietää, että kyseinen traumatisoiva video kuuluu Blurin tuotantoon. Kaikesta traagisuudestaan huolimatta video on hauska, enkä voi olla nauramatta katsoessani sen mainiota loppua.
Kuten jo viime postauksessa taisin mainita, kävimme viime torstaina friikkien kanssa elokuvissa katsomassa Black Swanin. Muuta en leffasta etukäteen tiennyt kuin sen, mitä trailerin ja Oscar-gaalan perusteella olin saanut selville. Sen verran hyvää palautetta olin kuitenkin pätkästä kuullut, että odotukseni olivat melkoisen korkealla.
En edes yritä löytää oikeita sanoja sille, millaiseksi kokemukseksi Black Swan osoittautui. Se olisi hyvin vaikeaa ja antaisi elokuvasta aivan liian lattean kuvan. Leffa oli samaan aikaan ahdistava, pelottava, kaunis ja vaikka mitä muutakin. Vaikken yleensä ole kovin herkkä, huomasin silloin tällöin katsovani tapahtumia millin kokoisesta raosta sormieni välistä. Pääosassa loistava Natalie Portman ansaitsi roolistaan parhaan naispääosan Oscarin. Viimeistään nyt tiedän, mistä syystä.
Ihmiset, menkää katsomaan Black Swan! Se on ainoa tapa ottaa siitä selvää...
Blurin ja Gorillazin keulahamona vaikuttava Damon Albarn viettää tänään synttäreitään! Damon on osasyy siihen, että mä innostuin musiikista tosissani viime keväänä. Niinpä ajattelin, että mies ehdottomasti ansaitsee kakun! Mä en ole koskaan ollut loistava täytekakkujen kyhääjä, joten leivoin Damonille sellaisen sijasta mokkapaloja! Itse Damon ei valitettavasti pääse kakustaan nauttimaan, mutta otan kunnian syödä sen hänen puolestaan. Paljon onnea joka tapauksessa!
Tänään on ollut suunnattoman hauska päivä. Olen lähinnä vain hihitellyt itsekseni (ja siihen on jopa olemassa hyvä syy...). Äiti palasi kotiin Pariisin kirjamessuilta ja toi mulle tuliaiseksi suloisen termospullon. Voisin jopa harkita kaakaon ottamista mukaan kouluun joku päivä. Huomenna menemme friikkiporukalla katsomaan Black Swania. Odotan sitä kovasti. Olen kuullut leffasta pelkkää hyvää. Ah, kaikki tuntuu tänä iltana jotenkin niin ihanalta...
Loppuun vielä vähän Bluria. Damonin hymy videon lopussa on jotain aivan mahtavaa. Se on pelottava, mutta samalla kovin herttainen...
Mä en ole koskaan ollut mikään suunnaton urheiluihminen. Tänään päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen ja polkea vähän aikaa kuntopyörällä, kun meiltä kerran sellainen löytyy. Ajatelkaa nyt, miltä kuntopyörästä tuntuu, jos kukaan ei koskaan käytä sitä...
Olisihan se pyöräily toki ollut tajuttoman tylsää, jos en olisi samalla katsonut kirjastosta lainaamaani Placebon Soulmates Never Die -keikkataltiointia. Keikkaa katsellessa aika kului suhteellisen nopeasti, ja loppujen lopuksi pyöräilinkin noin puolitoista tuntia. Täytyy sanoa, ettei suihkun vesikään tuntunut sen jälkeen niin kylmältä kuin yleensä.
Paikallaan tehty pyörälenkki oli yllättävän raskas, mutta sen jälkeen olo tuntui mukavan rennolta ja väsyneeltä. Ajattelin, että voisin alkaa harrastaa kuntopyöräilyä enemmänkin. Se on hyvää harjoitusta keväällä alkavalle pyöräilykaudelle, minkä lisäksi sen jälkeen voi syödä pullaa hyvällä omatunnolla...
Tässä se nyt on pinkin pörrötyynyni päällä... Vapaalippu Rikokseen ja rangasistukseen! Tavoitteena olisi tällä kertaa suunnata paikan päälle oikeana päivänä ja ehkä jopa oikeaan aikaan, jos hyvä tuuri käy.
Yritin eilen ranskan tunnilla selittää Rikoksen ja rangaistuksen juonen ranskaksi. Sanavarastoni ei riittänyt kovin ihmeelliseen suoritukseen, joten sanoin yksinkertaisesti "Un etudiant tue une femme parce que il ne l'aime pas", mikä tarkoittaa suunnilleen "Opiskelija tappaa naisen, koska ei pidä tästä". Taisin antaa kirjasta erittäin laadukkaan kuvan...
Talvi on niin kovin pitkä aika, että tuoksun melkein ehtii jo unohtaa.
Kun se sitten taas on siinä, sen tunnistaa heti.
Silloin tietää, että kevät on tulossa.
Viimeisen viikon aikana olen liukastunut jäisellä jalkakäytävällä ehkä miljoona kertaa. Eräänä aamuna kaaduin jokseenkin näyttävästi bussiin juostessani ja aiheutin Amandan (joka sattui matkustamaan samassa häkkyrässä) mukaan linja-auton laajuisen kohahduksen. Rakasta kotikaupunkiani peittää sen verran paksu kerros lunta, että maailma luultavasti kohtaa uuden vedenpaisumuksen sen ruvetessa sulamaan.
Kevät tuo mukanaan valon, jota onkin tässä jo vähän kaipailtu! Se myös muistuttaa siitä, kuinka vähän aikaa kesään loppujen lopuksi enää on. Alla näette kuvan viime kesäkuulta. Siinä joukko kummajaisia hyppii ruohoniityllä kuin kunnon Elovena-tytöt ainakin.
Kun perjantaina koulun jälkeen astuin lumen keskeltä kodin lämpöön, äiti tyrkkäsi mulle Placebon Once More With Feeling -levypaketin, joka sisältää kaikki bändin singlet ja musavideot vuosilta 1996-2004. Kyseisen tapahtuman seurauksena muodostui viikonloppuni melko Placebo-painottaiseksi. Etukäteen olin päättänyt tehdä viikonlopun aikana kaikenlaista hyödyllistä, mutta kuluihan se aika nopeasti musavideoiden parissakin.
Eilen otin toista kertaa elämässäni osaa rippijuhliin. Päälläni mulla oli aivan ihana valkoinen mekko, jonka löysin itselleni äidin avustuksella noin kello 00.40 sunnuntaiaamuna . Juhlissa sain harjoittaa suunnatonta luovuuttani muovailemalla silmiä ja kaloja kummallisista muovailuvahatikuista, jollaisia en ole nähnyt koskaan ennen. Tikut mitä luultavimmin oli tarkoitettu hitusen itseäni nuoremmille juhlavieraille, mutta ne nyt vaan sattuivat näyttämään sen verran jänniltä, että oli pakko heti rynnätä kokeilemaan. Valitettavasti en tullut ottaneeksi kuvia upeista luomuksistani. Pätkiskakku on hyvää, vaikkakin makeaa. Ja ei... Kahvi ei vieläkään ole mun juttu.
Kuten huomaatte, kymmenen aamut ovat tajuttoman käteviä. Aikaa on niin paljon, että ehtii tehdä vaikka mitä järkevää. Esimerkiksi nukkua tai päivittää blogia. Loppuun vielä pari ovelaa Placebon musavideota, joiden voimalla toivottavasti selviän hengissä puoli kymmeneltä odottavasta rokotuksesta. Brian Molko on uskomattoman cool ylemmässä pätkässä. Hieman epäselväksi jää, onko hän enemmän kiinnostunut videon naisesta vai miehestä.
Odotan innolla kesää, koska silloin meidän suihkusta tulee taas lämmintä vettä... Voin kokemuksesta kertoa, ettei kylmässä vedessä peseytyminen ole kovin suurta herkkua.
Tiistai-iltana kävin katsomassa Danny Boylen uusimman leffan 127 tuntia. Boylen aikaisempiin tuotoksiin kuuluu muun muassa sellaisia elokuvia kuin Trainspotting (joka on ehdottomasti yksi lempileffoistani) ja Slumdog Millionaire (loistava sekin), joten odotukseni olivat melko korkealla.
Elokuva kertoo vuorikiipeilijä Aron Ralstonista, jonka käsi jää jumiin siirtolohkareen ja kallioseinämän väliin syrjäisessä kanjonissa Utahissa. Oltuaan loukussa yli viisi vuorokautta olemattomin vesi- ja ruokavarannoin, Aron lopulta pääsee vapaaksi amputoimalla oman kätensä tylpällä veitsellä.
Kuten aiheesta ehkä voi päätellä, leffa on melkoisen ahdistava varsinkin, kun tietää sen perustuvan tositapahtumiin. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta se on tajuttoman hyvä. Vaatii jo jonkin asteista neroutta tehdä elokuvasta täydellisen otteessaan pitävä, jos sen tapahtumat sijoittuvat lähes yksinomaan pieneen syvennykseen kanjonin pohjalla. Osa kunniasta kuuluu Danny Boylen lisäksi tietysti kuvaajille, leikkaajille ja pääosassa loistavalle James Francolle, joka tekee aivan upean roolisuorituksen. Suosittelen leffaa kaikille kiinnostuneille, vaikka pakko kai varoittaa, etteivät eräät kohtaukset ole varsinaisesti ruokahalua herättäviä. Ja mikä olikaan tarinan opetus? Älä koskaan harrasta extreme-urheilua kertomatta kenellekään, minne olet menossa.
Lopuksi haluan toivottaa hirmuisesti onnea Einolle, joka saavutti tänään seitsemäntoista vuoden jalon iän! Juhlia vietämme friikkiporukalla huhtikuun alkumetreillä. Ai niin, onnittelut vielä Oscareista Christian Balelle (Miksi, oi miksi olet kasvattanut jäätävät viikset ja parran?) ja kaikille muillekin voittajille.
