BARBIE Video Girl on Barbie-nukke, joka on samalla ihan oikea videokamera. Kameran linssi on kaulakorussa ja videon näyttö nuken selässä. Sisältää USB-kaapelin. Paristokäyttöinen. Paristot eivät sisälly pakkaukseen.
Olen ollut sairaana nyt viikon, enkä ole halunnut ahdistella teitä lukijoita angstisisilla postauksilla. Nyt voin kuitenkin hyvällä omatunnolla sanoa, että tunnelin päässä näkyy valoa ja alan olla jo vähän parempi. Odotan tervehtymistä hirmuisesti. Ei sillä muuten niin väliä, mutta haluan elokuviin! No, täytyy myöntää, että alan olla melkoisen kyllästynyt tähän jatkuvaan vuoteessa makaamiseen, vaikka Katri onkin ystävällisesti antanut mulle paljon hyödyllisiä tekemisvinkkejä.
Onneksi kipeänä voi käyttää aikansa laadukkaasti esimerkiksi naureskelemalla 6-vuotiaan pikkuveljensä jouluksi saamalle toivelahjakirjalle, joka tänä vuonna kantaa nimeä Lasten Suuri Lelukirja. Videokamerana toimiva Barbie-nukke on ehkä typerin asia, josta olen vähään aikaan kullut.
Muistin tänään, että alle kuukauden päästä lennän Ranskaan ja vietän siellä koko pitkän joululoman. Ihanaa! Ranskalainen perinnejoulu oman perheen kanssa on varmasti kokemisen arvoinen elämys. Odotan hihkuen myös uuttavuotta Pariisin sykkeessä! Voi kuinka rakastankaan Ranskan kieltä ja kulttuuria.
Tänään koulussa ihmettelin, miten voin olla totaallisen väsynyt, vaikka menin edellisiltana nukkumaan tavallista aikaisemmin. Syy paljastui, kun pääsin kotiin. Mulla on kuumetta. Huono juttu ylihuomenna alkavan koeviikon kannalta. En haluaisi raahautua fysiikankokeeseen sairaana, kun se on tarpeeksi vaikeaa terveenäkin...
Gorillazin uusi single Doncamatic julkaistaan virallisesti 22.11. Kuulin sen ensimmäisen kerran noin kuukausi sitten ja luulin kappaleen esittävää Daleyta naiseksi. Äsken, muutama päivä sitten ilmeistynyttä musiikkivideota katsellessani, hämmennyin suuresti. Äänestään huolimatta Daley on harvinaisen mies. Musiikkivideo ei ole tyypillisintä Gorillazia ja kokonaisuudessaankin kappale on epägorillazmaisen pop. Vaatii luultavasti vielä muutaman kuuntelukerran ennen kuin osaan sanoa, pidänkö siitä, vai en.
Mistä johtuu, että arkiaamuisin väsyyttää riippumatta siitä, onko nukkunut vähän vai paljon? Herätyskellostako? Puhelimen hälytysäänen kuuleminen aamulla tarkoittaa, että uni jää kesken. Että tunnin päästä pitää pukea takki päälle ja tarpoa bussipysäkille, vaikka haluaisi vain nukkua... Aamuja on erilaisia. Viime lauantaina heräsin patjalta Wenlan olohuoneen lattialta, enkä ollut väsynyt, vaikka yö jäi poikkeuksellisen lyhyeksi. Aamulla on ihana maata pitkään sängyssä ja lukea kirjaa ilman kiirettä mihinkään. Eniten rakastan aamuja ennen matkaan lähtöä. On jännittävää herätä aikaisin ja tietää, että muutaman tunnin päästä voi löytää itsensä jostakin kaukaa. Lentokoneesta, junasta, laivasta...
Olen nyt tullut blogissani siihen vaiheeseen, että on aika kertoa lisää niistä asioista, joista pidän. En ole vielä juurikaan harrastanut suosikkilistojen tekemistä blogissani, mutta tässä postauksessa esittelen teille lukijoille kymmenen lempiyhtyettäni listan muodossa.
1. Blur
Dave Rowntree (rummut), Graham Coxon (kitara),
Damon Albarn (laulu, koskettimet), Alex James (basso)
Reilu puoli vuotta sitten en vielä ollut kovinkaan kiinnostunut musiikista. Kaikki alkoi, kun äiti soitti mulle puolivahingossa Bluria. Nykyisin olenkin sitten parantumaton musiikkiaddikti. Eli kiitos vaan äiti...
Kun kuuntelen musiikkia, kiinnitän melkein aina huomioni ensimmäiseksi lauluun, mikä johtuu luultavasti onnettomasta sävelkorvastani. Tässä suhteessa Blur ei tehnyt poikkeusta, vaan juuri Damon Albarnin persoonallinen lauluääni sai kiinnostukseni alun perin heräämään. Blur: The Best Of -albumin avulla pääsin sisään Blurin maailmaan. Pian tutustuin bändin tuotantoon laajemmin ja huomasin sen monipuolisuuden. Mitä pidemmälle tuotannossa mennään, sitä kokeellisemmaksi ja omituisemmaksi musiikki muuttuu. Kappaleet eivät toista samaa tarinaa kerta toisensa jälkeen, vaan hakevat ja myöskin löytävät aina jotain uutta. Blur kaatui vuonna 2003 Damonin ja kitaristi Graham Coxonin kiistoihin, mutta teki yhteiskonsertteja jälleen vuosi sitten. En siis aio luopua toivosta uuden materiaalin suhteen.
Tulette huomaamaan, että musiikkimakuni on melko brittivoittoinen. Vielä viime talvena en olisi kyennyt tekemään listaa kymmenestä suosikkibändistäni, koska mulla ei yksinkertaisesti sellaisia ollut. Blur aloitti musiikkiharrastukseni puoli vuotta sitten, mutta se myös ajoi mua kuuntelemaan yhä uusia bändejä, joista moni löytyy tältäkin listalta. Vaikka Bluria onkin pitkälti syyttäminen siitä, millaiseksi musiikkimakuni on muotoutunut, taitaa suurin vastuu edelleen kuulua äidille.
2. Arctic Monkeys
Jamie Cook (kitara), Alex Turner (laulu, kitara),
Matthew Helders (rummut), Nick O'Malley (basso)
Tutustuin Arctic Monkeysiin jo viime kesänä, mutta muutama viikko sitten innostuin yhtyeestä tosissani. Vuonna 2006 debytoineelta bändiltä on ilmestynyt kolme albumia, joista tuorein Humbug on ehdottomasti synkin ja raskain. Arctic Monkeysin jäsenet vaikuttavat tavallisilta nuorilta ihmisiltä, jotka nauttivat siitä, mitä tekevät. Arcticsien musiikki onkin ennen kaikkea energistä. Jokaiselta levyltä löytyy sekä kauniita, tunnelmaltaan rauhallisia kappaleita että meneviä tajunnanräjäyttäjiä. Laulaja Alex Turnerin kekseliäät sanoitukset lisäävät entisestään biisien mielenkiintoisuutta. Odottelen innolla seuraavaa albumia, jonka parissa bändi ilmeisesti työskentelee parhaillaan.
3. Belle & Sebastian
Belle & Sebastian esiintyi Ruisrockissa viime kesänä. Olin paikalla ja vieläpä melkein eturivissä. Tunnin kestäneen keikan aikana ehdin ihastua bändin rauhalliseen, valoisaan musiikkiin. Seitsenhenkinen yhtye oli lavalla vaikuttava näky, eikä keskittymiseni herpaantunut kertaakaan, vaikka täydessä teltassa kuuma olikin. Belle and Sebastian on luultavasti ainoa bändi, johon olen tutustunut live-konsertin kautta. Yhtyeen uusin levy Write About Love ilmestyi alle kuukausi sitten. Levyltä onkin hauska bongailla kappaleita, jotka kuulin jo Ruississa.
Gorillaz on bändinä siitä erikoinen, ettei se oikeastaan ole bändi ollenkaan. Vaikka musiikillisesti pidänkin monesta yhtyeestä Gorillazia enemmän, pääsee kyseinen neljän sarjakuvahahmon kokoonpano listani neljänneksi jo nerokkaan ideansa vuoksi. Todellisuudessa Gorillaz on Damon Albarnin (Blur) ja sarjakuvapiirtäjä Jamie Hewlettin mielikuvituksen tuotetta. Musiikissaan bändi yhdistelee poppia, rockia ja hip-hoppia. Gorillaz on julkaissut kolme albumia, jotka ovat kaikki erittäin hiottuja kokonaisuuksia. Pidän bändissä juuri siitä, että se tarjoaa niin paljon muutakin kuin musiikkia. Albumien taustalta voi löytää tarinoita ja teemoja, joita musiikkivideot ja kappaleiden sanoitukset sitten tukevat. Koko komeuden kruunaa Jamie Hewlettin omaperäinen piirrostyyli.
5. The Libertines
Edessä: Carl Barât (laulu, kitara), Pete Doherty (laulu, kitara).
Takana: John Hassall (basso), Gary Powell (rummut).
The Libertines ehti lyhyeksi jääneellä urallaan julkaista kaksi albumia, joiden jälkeen yhtye kaatui toisen keulahahmonsa Pete Dohertyn huumesekoiluihin. Doherty onnistui esimerkiksi murtautumaan bändikaverinsa Carl Barâtin asuntoon, mistä hyvästä hän joutui kuukaudeksi vankilaan. Musiikillisesti The Libertines on sopiva yhdistelmä rockia, poppia ja punkia. Bändin kappaleet ovat keskenään mukavan erilaisia. Myös biisin sisäisiä muutoksia tapahtuu paljon. Herkkyys yhdistyy särmikkyyteen ja toisinpäin. Löysin The Libertinesin myöhään eräänä syyskuisena arki-iltana. Siitä ei seurannut mitään hyvää, sillä vietin puolet seuraavasta yöstä haikailemalla mp3-soittimeni perään.
6. The Last Shadow Puppets
The Last Shadow Puppets on Alex Turnerin (Arctic Monkeys) ja Miles Kanen (The Rascals) yhteisprojekti, jonka tuloksena on toistaiseksi syntynyt albumi The Age of the Understatement. Jousi-, lyömä- ja puhallinsoittimet ovat albumilla tärkeässä roolissa. Turner ja Kane sekä laulavat että soittavat kitaraa kumpikin. Duon esikoislevyä voisi sanoa mahtipontiseksi ja hieman dramaattiseksi. Kappaleet ovat osittain melko samankaltaisia keskenään. Ne ovat kuitenkin tunteikkaita ja juuri sopivan rauhallisia. Niitä on ihana kuunnella iltaisin.
7. The Beatles
The Beatles onnistui alle kymmenen vuotta kestäneellä urallaan kääntämään pop-musiikin aivan uuteen suuntaan, kahlaamaan läpi musiikillisia tyylejä laidasta laitaan ja kohoamaan yhdeksi 60-luvun suosituimmista bändeistä, jonka lähes kaikki tuntevat edelleen (vaikka Eino ei tiennytkään, kuka on Paul McCartney). 60-luvun alussa Beatlesit soittivat mukavan kepeää musiikkia, joka 70-lukua lähestyttäessä muuttui yhä kokeilevammaksi ja omituisemmaksi. Varmaan puolet bändeistä, joita kuuntelen, ovat jossakin mielessä perillisiä The Beatlesille...
8. Radiohead
Radioheadin musiikki on tunnelmaltaan melankolista ja sopii loistavasti tietynlaisiin mielentiloihin. Eniten olen kuunnellut bändin varhaista tuotantoa 90-luvulta, mutta viimeaikoina olen yrittänyt tutustua uudempaankin materiaaliin. 2000-luvun alussa bändi vaihtoi tyyliään ja sen musiikista tuli vaihtoehtoisempaa. Radioheadia ei voi kuunnella liikaa yhdellä kertaa tai se saattaa ruveta ahdistamaan. Pienissä määrissä ja sopivissa tilanteissa se kuitenkin toimii erinomaisesti.
9. Oasis
Oasis ja Blur kilpailivat keskenään 90-luvun puolivälissä. Vertailu on mielestäni melkoisen turhaa, sillä yhteistä näillä bändeillä on vain kotimaa ja vuosikymmen. Kuvani Oasiksesta on vielä melko pintapuolinen, sillä olen tutustunut bändiin lähinnä kahden ensimmäisen studioalbumin ja Stop the Clocks -kokoelmalevyn kautta. Rauhalliset biisit ovat Oasiksen parhaimmistoa. Suurimman osan kappaleista on säveltänyt ja sanoittanut Noel Gallagher, joka osaa asiansa erinomaisesti. Vaikka Oasis ei urallaan tehnyt kovin suuria kokeiluja, se loistaa omassa tyylilajissaan. Oasis on kuuluisa asenteestaan ja itsevarmuudestaan. Bändi hajosi reilu vuosi sitten kitaristi Noelin erottua siitä. Hän ei kuulemma voinut työskennellä veljensä Liamin (laulu) kanssa enää päivääkään.
10. Weezer
Weezer näyttäisi olevan listani ainoa jenkkibändi. Yhtye on peräisin 90-luvulta, mutta jatkaa toimintaansa edelleen. Weezeriltä on viimeisten kahden kuukauden aikana ilmestynyt peräti kaksi albumia. Niistä uudempi Death to False Metal koostuu bändin vanhoista ennen julkaisemattomista kappaleista, jotka eivät jostakin syystä sopineet aikaisemmille levyille. Bändin musiikki on pirteää ja sanoitukset hauskoja. Esimerkiksi Hurley-albumilta löytyvä kappale Where's My Sex kertoo kuulemma tosiasiassa sukista. Naureskelin itsekseni eräänä iltana bussipysäkillä, kun vaihdoin kaikkien sex-sanojen tilalle socks.
Olin parantumaton Taru sormusten herrasta -fani jo seitsemänvuotiaana. Kirjat isä luki mulle iltasaduksi, mikä mahtoi olla melkoinen ikuisuusprojekti. Sormuksen ritarit oli lempielokuvani ja mieluiten leikin joululahjaksi saamallani Frodo-nukella sekä mustalla ratsastajalla hevosineen. Yhdeksänvuotiaana Pirates of the Caribbeanit syrjäyttivät Sormusten herran hetkellisesti, mutta yläasteella innostus palasi jälleen.
Mikä Tarussa sormusten herrasta on niin upeaa, että sen pariin jaksaa palata yhä uudestaan ja uudestaan oli kyse sitten kirjoista tai elokuvista? Syitä voisi luetella reilusti yli miljoona. Tolkienin uskomattoman yksityiskohtaisesti ja huolellisesti suunniteltu maailma tuntuu kielineen ja historioineen melkein yhtä todelliselta kuin oma maapallomme. Jos saisin muuttaa mihin tahansa missä tahansa, muuttaisin Kontuun kiharahiuksisten hobittien keskelle.
Perjantaina kokoonnuimme Elinan, Katrin, Tuulin, Amandan ja Einon kanssa Wenlan kotiin aikomuksenamme järjestää oikea maratonien maraton: Taru sormusten herrasta -leffaputki pidemmillä versioilla. Kun Kaksi tornia kolmen aikoihin yöllä pättyi, suuntasimme nukkumaan, sillä yli neljätuntinen Kuninkaan paluu olisi ollut liian iso pala purtavaksi jo valmiiksi väsyneille aivoillemme. Perjantain ja lauantain aikana ehdimme elokuvien lisäksi ihailla Wenlan huoneen bändijulisteilla tapetoituja seiniä, syödä kaikenlaista mandariineista minidonitseihin, pelata Aliasta ja kertoa sana kerrallaan -tarinoita, jotka kumma kyllä eksyivät Taru sormusten herrasta -maailmaan. "Aragorn - oli - pettynyt - ihmiskuntaan."
Taru sormusten herrasta -teema jatkui vielä kotonakin, kun päätimme lauantai-iltana pelata Kuuran kanssa kirjoihin perustuvaa lautaroolipeliä elokuvien soundtrackeja kuunnellen. Pelissä pelaajat eivät pelaa toisiaan, vaan Sauronia vastaan. He toimivat yhdessä saattueena, jonka tarkoituksena on kuljettaa sormus Morian, Helmin syvänteen, Lukitarin luolan ja Mordorin kautta Tuomiovuoren syvyyksiin, mikä on helpommin sanottu kuin tehty. Tähän mennessä emme ole kertaakaan saaneet sormusta tuhottua, vaan Sauron on vienyt voiton joka ikinen kerta... Vielä joskus me onnistumme ja Keskimaa pelastuu...
Edge of Night
Yksi elokuvasarjan koskettavimmista kohtauksista. Pippin laulaa herkkää ja surullista laulua Denethorin vain ahmiessa vieressä... Pippinin skottiaksentti elokuvissa on aivan mainio.
Vietin viikonlopun äidin vieraana suloisessa kartanossa kaukana kaikesta. Kartano oli keltainen ja tuoksui vanhalta talolta. Puulattiat olivat liukkaat. Kuin luodut villasukat jalassa liukumiseen ja luistelemiseen. Yläkerrassa kummitteli vanha kellari, mutta myös laajakuvatelevisio ja varsin mukava sohvaryhmä.
Perjantaina meitä oli kartanossa neljä. Lauantaina määrä kuitenkin kutistui kolmeen, kun Kuura lähti ystävänsä luokse kohti uusia seikkailuja. Nukuimme pienessä taiteilija-asunnossa erittäin lyhyen kävelymatkan päässä kartanolta. Äidille varattuihin kahteen huoneeseen mahtui loistavasti kolme nukkujaa. Lopuissa huoneissa majaili muita taiteilijoita, joiden kanssa jaoimme keittiön.
Viikonloppuun mahtui pitkiä kävelyretkiä, valokuvien räpsimistä, ruuanlaittoa, elokuvia, kirjoja, sauna ja kynttilöitä. Aika kului niin nopeasti, ettei sitä melkein edes huomannut. Saunaankin menimme jo illalla, mutta kun tulimme sieltä pois, oli yö.
Kävelyllä törmäsimme ulkohuusiin, jonka seinät oli
tapetoitu vanhaakin vanhemmilla elokuvajulisteilla.
Täytyy sanoa, että näky oli sympaattinen.
Retkisängyn kokoaminen oli helpommin sanottu kuin
tehty. Lopulta siitä saatiin pystytettyä nukkumapaikan
sijaan mukava v-kirjaimen muotoinen lepotuoli.
Kartanon televisiota oli tietysti hyödynnettävä, joten katsoimme peräti kaksi elokuvaa: Slummien miljonäärin ja Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Slummien miljonäärin näin ensimmäisen kerran elokuvateatterissa noin vuosi sitten. Pidin siitä silloin ja pidän siitä edelleen. Trainspottingin jälkeen se on varmasti paras näkemäni elokuva Danny Boylelta. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -elokuvassa on samanlainen vinksahtanut tunnelma kuin äskettäin lukemassani kirjassakin. Päässä soi edelleen The Beatlesin Rock and Roll Music, joka elokuvassa esiintyi monessa muodossa.
Tänään on halloween. Virallisesti. Omalta osaltani se kuitenkin alkoi jo perjantaina, kun joukko pelottavasti pukeutuneita friikkejä alkoi iltaseitsemän aikoihin valua sisään kotini puisesta ovesta. Jokaisella oli mukanaan enemmän tai vähemmän halloweeniin liittyvää purtavaa. Mä ja Eino panostettiin tarjoiluun leipomalla sienen muotoisia muffinseita, joista uunissa tulikin sitten litteitä kookoskeksejä.
Kun kummajaisia istui olohuoneessamme lopulta yhteensä kymmenen, saattoivat juhlat alkaa. Musiikki soimaan ja tanssilattialle. Yleisen hyppimisen, pomppimisen, laulamisen ja huutamisen lisäksi ilta piti sisällään perinteeksi muodostuneen yökävelyn, improilua, pullonpyöritystä ja tietysti syömistä.
Toivottavasti marssimme kaupungin kaduilla kohotti myös ohikulkijoiden halloween-tunnelmaa. Ainakin Siwan kassa sai ihmettelemisen aihetta, kun pelmahdimme sisään kauppaan aikomuksenamme ostaa yksi vanukaspurnukka... Kävelyltä kotiuduttuamme pääsimme aloittamaan lappuimpron. Parrasvaloihin astui kerrallaan kaksi improilijaa, joille yleisö antoi tilanteen. Tällä kertaa näimme esityksiä muun muassa hipeistä, keskenään riiteevistä merirosvoista, Harry Potterista ja Draco Malfoysta. Improja värittivät illan kuluessa lapuille kirjoittamamme repliikit, jotka täytyi tavalla tai toisella saada sopimaan esityksiin.
Yön kuluessa ystäväiseni alkoivat pikkuhiljaa valua koteihinsa. Eino jäi meille yöksi, vaikka simahtikin patjakyhäelmälle jo ennen Aman lähtöä. Kolmen aikoihin yöllä emme Amankaan kanssa jaksaneet tehdä muuta, kuin maata sängylläni ja soittaa Spotifysta toinen toistaan rauhallisempia kappaleita.
Valokuvat ovat Aman käsialaa. Kiitos niistä kuuluu hänelle
ja hänen kameralleen Rubenille.
Lauantaina koitti siivoamisen aika. Imurin lopetettua toimintansa piti mun harjata koko alakerta ja keskikerros käsin. Urakan jälkeen rakkine luonnollisesti käynnistyi aivan, kuin mitään ei olisi tapahtunut... Tiskikone päätti yhtyä kapinaan, joten Kuura pääsi tiskaushommiin. Muuten siivoaminen sujui Einon ja Kuuran avulla yllättävän mukavasti. Sanoisinpa jopa, että "suursiivouksen" lopetettuamme, oli koti siistimpi, kuin ennen minkään juhlien alkamista.
Vaikka halloween-juhlat on nyt juhlittu, pitäisi tänään järjestää jonkinlainen grande finale. Onhan nyt sentään se oikea halloween. Vaikka yleensä kauhuleffoja kartankin, voisin tänä iltana harkita poikkeuksen tekemistä...
This Is Halloween (The Nightmare Before Christmas)
