Olin parantumaton Taru sormusten herrasta -fani jo seitsemänvuotiaana. Kirjat isä luki mulle iltasaduksi, mikä mahtoi olla melkoinen ikuisuusprojekti. Sormuksen ritarit oli lempielokuvani ja mieluiten leikin joululahjaksi saamallani Frodo-nukella sekä mustalla ratsastajalla hevosineen. Yhdeksänvuotiaana Pirates of the Caribbeanit syrjäyttivät Sormusten herran hetkellisesti, mutta yläasteella innostus palasi jälleen.
Mikä Tarussa sormusten herrasta on niin upeaa, että sen pariin jaksaa palata yhä uudestaan ja uudestaan oli kyse sitten kirjoista tai elokuvista? Syitä voisi luetella reilusti yli miljoona. Tolkienin uskomattoman yksityiskohtaisesti ja huolellisesti suunniteltu maailma tuntuu kielineen ja historioineen melkein yhtä todelliselta kuin oma maapallomme. Jos saisin muuttaa mihin tahansa missä tahansa, muuttaisin Kontuun kiharahiuksisten hobittien keskelle.
Perjantaina kokoonnuimme Elinan, Katrin, Tuulin, Amandan ja Einon kanssa Wenlan kotiin aikomuksenamme järjestää oikea maratonien maraton: Taru sormusten herrasta -leffaputki pidemmillä versioilla. Kun Kaksi tornia kolmen aikoihin yöllä pättyi, suuntasimme nukkumaan, sillä yli neljätuntinen Kuninkaan paluu olisi ollut liian iso pala purtavaksi jo valmiiksi väsyneille aivoillemme. Perjantain ja lauantain aikana ehdimme elokuvien lisäksi ihailla Wenlan huoneen bändijulisteilla tapetoituja seiniä, syödä kaikenlaista mandariineista minidonitseihin, pelata Aliasta ja kertoa sana kerrallaan -tarinoita, jotka kumma kyllä eksyivät Taru sormusten herrasta -maailmaan. "Aragorn - oli - pettynyt - ihmiskuntaan."
Edge of Night
Yksi elokuvasarjan koskettavimmista kohtauksista. Pippin laulaa herkkää ja surullista laulua Denethorin vain ahmiessa vieressä... Pippinin skottiaksentti elokuvissa on aivan mainio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti