Tutkimusmatkailua

 Joskus kannattaa tehdä perusteellinen tutkimusmatka sänkynsä alle. Sieltä voi löytyä vaikka mitä jännittävää.

Musiikkiaakkoset osa 2 (H-N)

Taitaa olla korkea aika jatkaa viime kuussa aloittamaani musiikkiaakkoset-haastetta. Tällä kertaa vuorossa ovat kirjaimet H:sta N:ään.

H - He's A Pirate (Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl)

Sain ensimmäisen Pirates of the Caribbeanin tuliaiseksi äidiltä, kun olin 9-vuotias. Olin heti aivan myyty. Suurin villitys (jota kesti useita vuosia) on jo mennyt ohi, mutta vieläkin palaan vanhojen suosikkieni pariin aina silloin tällöin. On siis vain oikeus ja kohtuus, että nostalgiapätkä He's A Pirate pääsee osaksi musiikkiaakkosiani H-kirjaimen edustajana.

I - It's Hard To Get Around The Wind (Alex Turner)

Kun sain kuulla, että Arctic Monkeysin laulaja Alex Turner on säveltänyt kuusi kappaletta brittiläisen Submarine-elokuvan (joka ei valitettavasti näillä näkymin ole päätymässä Suomen teattereihin) soundtrackille, innostuin kovasti. Laitoin biisit heti kuunteluun ja huomasin, että niitä kuunnellessa on hyvin vaikea stressata mistään. Kappaleet ovat uskomattoman huolettomia ja rauhoittavia. Alex Turnerin ääni on jotenkin ihanan pehmeä. It's Hard To Get Around The Wind...

J - Join Me (HIM)

Lauloin HIM:in Join Men kerran eräissä pääsykokeissa. Melko nopeasti tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kaunis kappale on parempi suosiolla jättää Ville Valon laulettavaksi. HIM oli Kuuran suuri suosikki tämän ollessa noin 8-vuotias. Olimme jopa katsomassa bändiä Provinssissa vuosia sitten, mutta muistikuvani tapahtumasta ovat melko hämärät.

K - Kingdom of Doom (The Good, the Bad & the Queen)

Damon Albarn on jossain haastattelussa kertonut olevansa parantumaton työnarkomaani, mikä on varmasti enemmän kuin totta. Damonilla tuntuu koko ajan olevan käynnissä suunnilleen miljoona projektia päällekkäin. Blurin ja Gorillazin pyörittämisen lisäksi Damon on esimerkiksi säveltänyt pari oopperaa (joista uudempi Doctor Dee tulee käsittääkseni ensi-iltaan heinäkuussa) ja levyttänyt albumin The Good, the Bad & the Queen nimisellä kokoonpanolla. Kyseinen albumi tuo aina mieleeni viime kesän, koska silloin kuuntelin sitä paljon. Kingdom of Doom -kappaleen musiikkivideon perusteella ruuanlaitto ei ole Damonin ominta alaa. No, kukaan ei voi olla täydellinen, vaikka kuinka täydellisyyttä hipoisikin.

L - Laughing With (Regina Spektor)

Näin Regina Spektorin Ruisrockissa viime kesänä heti Belle & Sebastianin jälkeen. Kyseisistä festareista lähtien on Spektor ollut yksi suosikkiartisteistani. Keikka oli hyvä, mutta samalla myös hyvin haikea. Heti lavalle saavuttuaan Spektor kertoi menettäneensä juuri hyvän ystävänsä ja sanoi yrittävänsä selvitä esiintymisestään yleisön avulla. Normaalisti hyväntuulisetkin kappaleet kuulostivat itkua pidätellen esitettyinä surullisilta. Levyltä kuunneltuina biisit ovat paljon reippaampia ja elämänmakuisempia. Laughing With -kappale löytyy Spektorin uusimmalta albumilta Far.

M - Meds (Placebo)

Ensimmäisillä kuuntelukerroilla pidin Medsiä lähinnä erittäin kummallisena kappaleena, mitä se ehkä onkin. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin tykästyä biisiin yhä enemmän ja enemmän kunnes lopulta olin totaalisen myyty. Keittiönpöydällämme on edelleen lappu, jossa lukee "Did you forget to take your meds?", että muistaisin syödä vitamiinipillereitä sun muuta vastaavaa. Medsin musiikkivideo on melkoisen outo, eikä Brian Molko ilman hiuksia oikein innosta. Onneksi Molkolla taitaa tätä nykyä olla tukkaa senkin edestä.

N - Na Na Na [Na Na Na Na Na Na Na Na Na]

My Chemical Romance ja The Sims 3 ovat kaksi asiaa, jotka harvoin tulee liittäneeksi samaan lauseeseen. Täytyykin sanoa, että olin hieman hämmästynyt, kun kerran Simsiä pelatessani pärähti Na Na Na yhtäkkiä soimaan sims-radion indie-kanavalta. En kuuntele MCR:ää kovin aktiivisesti, mutta monista bändin biiseistä tykkäilen kovasti. Mama, we all go to Hell...

Englantilainen elämänasenne

Tee on vastaus kaikkeen!

Monenmoista mönkijää

Oho, meitä on paljon!

Suosittelen ehdottomasti kaikkia hankkimaan itselleen ystäviä, joiden kanssa voi hetkeäkään epäröimättä sonnustautua satuolennoiksi ja hyppelehtiä ympäri metsää ihmisiä ilahduttamassa. Se on äärimmäisen vapauttavaa ja ennen kaikkea hauskaa! Elinan ja Katrin satusynttäreillä tavattiin Mymmeli, Nuuskamuikkunen, Peter Pan, Lumikki, Peppi Pitkätossu, Roope Ankka, Minni Hiiri, Nasu, Legolas ja Barbie. Tunnistatteko kuvasta, kuka on kuka?

Tänään saatte erittäin kuvapainotteisen synttäripostauksen. Mulla nimittäin on kerrankin paljon kuvia jo ihan omasta takaa. Se on enemmän kuin loistavaa, sillä kaikkien rooliasut olivat kerrassaan upeita, ja meno synttäreillä muutenkin railakasta. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa!

Elinan ja Katrin ilmeet lahjojenjakoseremonian aikana olivat näkemisen arvoiset. Eino ja Ama olivat valmistelleet synttärisankareille mainion nukketeatteriesityksen nimeltä Kotkat kiipelissä. Itse toimin kertojana ja äänimiehenä. Esityksen sisältämät lukuisat sisäpiirin vitsit aiheuttivat hysteerisiä naurukohtauksia yleisössä kuten tietysti oli tarkoituskin.

Pahiksen täytyy myös näyttää pahikselta, eikö?

Gerard ja Mikeykin pääsivät osaksi showta...

Kävelysessio viileässä kevätilmassa ilman kunnollisia ulkovaatteita on uskomattoman virkistävä kokemus. On hienoa huomata, että ulkona on jo niin lämmin, ettei siellä jäädy heti viiden ensimmäisen minuutin aikana, jos päällä ei ole vähintään yhtä toppatakkia. Kuten saatatte ehkä uskoa, vastaantulijoiden ilmeitä oli eilen hauska tarkkailla. Ei sitä ihan joka päivä pääse seuraamaan kymmenen satuhahmon maailmanvalloitusta.

They're taking the hobbits to Isengard!

Matkan varrella poikkesimme suloisessa pienessä leikkipuistossa, josta löytyi kaikkea tarpeellista keinusta karuselliin. Karusellissa kannattaa ehdottomasti istua silmät kiinni. Kaiken sen kieppumisen ja pyörimisen jälkeen suoraan käveleminen saattaa tuottaa hieman ongelmia, mutta mahtavaa se on yhtä kaikki! Leikkipuistossa kävi ilmi, että Legolas ja Lumikki ovat varsin hyvää pataa keskenään. Sen lisäksi Lumikki pääsi aloittelemaan tulevaa mallin uraansa. Voi tätä roolileikkien ihanuutta!

Ajan haaskausta! Aika on rahaa.

Tällaisen viikonlopun jälkeen voin hyvillä mielin taas aloittaa uuden viikon. Juuri nyt edes huomenna odottava bilsan ja mantsan tunti ei kykene latistamaan onnellista oloani! Kiitos jälleen rakkaat friikit!

Kohtalo

Ennen kaupunginteatterille suuntaamista mä tarkistin ainakin kaksi miljoonaa kertaa, onko Rikoksen ja rangaistuksen näytös varmasti juuri tänään, ja alkaako se ihan varmasti seitsemältä. No, alkoihan se. Tietenkin. Milloin muulloinkaan?

Olin teatterilla reilusti yli puoli tuntia etuajassa, mikä on aika hyvä saavutus multa. Jätin pyöräni (kyllä vain, pyöräilykausi on jälleen kerran avattu) teatterirakennuksen parkkipaikalle ja astelin teatterin hiljalleen täyttyvään aulaan. Mitä täydemmäksi aula tuli, sitä vähemmän ihmisiä istui penkeillä sen keskiosassa. Voisi kuvitella asian olevan juuri päinvastoin, mutta ilmeisesti se ei olekaan.

Teatterissa on kummallista olla yksin. Ympärillä kaikki tuntuvat oleskelevan omissa piireissään, isoissa tai pienissä. Salla, jonka vaihtovosi viivästyi Japanissa sattuneiden maanjäristysten takia, itse asiassa oli teatterissa samaan aikaan mun kanssa (tosin eri näytelmää katsomassa), mutta emme sattuneet törmäämään. Kun Salla saapui aulaan, mä olin nimittäin jo kovaa vauhtia kuikuilemassa Pikkolon ovella, koska halusin ehdottomasti varmistaa itselleni eturivin paikan. Rikos ja rangaistus on näytelmä, jota en halua katsoa kaksimetrisen miehen selän takaa kurkkien. On oikeastaan aika hauskaa, että kaikki Pikkoloon menijät odottelevat esityksen alkua ihan vessojen vieressä ja joutuvat siten jatkuvasti vessassa kävijöiden tuuppimiksi. Melkein tuntuu, kuin jonottaisi teatterin sijasta pääsyä yleiseen vessaan.

Itse esitys ei ollut muutamassa kuukaudessa menettänyt mitään siitä lumovoimasta, jonka takia siihen alunperin niin kovasti ihastuin. Näytelmää on ainakin yhtä vaikea pukea sanoiksi kuin taannoin näkemääni Black Swania. En siis edes yritä saada itsestäni irti mitään kovin järkevää.

Rikos ja rangaistus on jotakin nerokasta. En varmaan keksisi siitä huonoa sanottavaa, vaikka kuinka yrittäisinkin. Markus Järvenpään eläytyminen rooliinsa rooleihinsa on aivan uskomatonta. En jostain syystä kykene vihaamaan yhtäkään hänen rooleistaan, vaikka kirjassa vastaavia henkilöitä syvästi inhoaisinkin. Hassua, mutta se on elämää... Markuksen Pjotr Petrovitš Lužin on kyllä säälittävä, muttei samalla tavalla vastenmielinen kuin kirjassa. Raskolnikovin siskoa vikittelevä Svidrigailov on kirjassa lähinnä ällöttävä vanha ukko, mutta näytelmässä hän on kaikessa karmeudessaankin aivan mahtava ja jotenkin samalla tavalla hurmaava kuin merirosvot... Tänäänkään yleisö ei meinannut lopettaa taputtamista esityksen päätyttyä, joten lopulta Järvenpää poistui lavalta läpimärkään paitaansa vedoten.

Jos teatterilla olisi tapahtunut jotain todella suurta ja mullistavaa, mä olisin voinut sanoa kaikille, että viimekertaiset mokailuni, joista olen muutamaan otteeseen tullut maininneeksi, olivat vain kohtalon aikaansaannosta, ja että niin oli tarkoitettukin. Tämän järkevän ajatuksen Katri esitti mulle kuvistunnilla. Mitään kovin tavallisuudesta poikkeavaa ei kuitenkaan tapahtunut. Se on valitettavaa, sillä olisihan se nyt ollut aika siistiä päästä kerrankin vetoamaan kohtaloon.

Ainahan me voidaan syödä toisemme

Viime lauantaina viisi friikkiä (minä mukaan lukien) ahtautui bussiin suuntanaan Laitila ja Einon kauan odotetut synttärijuhlat. Perille päästyämme tarvoimme Apulannan keikalta kotiutuneiden Einon ja Aman johdattamana juhlakalun kotitalolle, ja niin pirskeet pääsivät alkamaan.

Synttäreillähän pitää tietysti aina olla jokin teema. Tällä kertaa teemana olivat värit. Jokainen meistä oli pukeutunut pelkästään valitsemansa värisiin vaatteisiin. Sen lisäksi kaikki osallistuivat tarjoiluun tuomalla juhliin oman väristään naposteltavaa. Kokonaisuus olikin melkoinen sateenkaari. Itse olin keltainen, minkä lisäksi paikan päällä nähtiin punaista, vihreää, sinistä, violettia, ruskeaa ja pinkkiä.

Juhlat alkoivat lattiapiknikillä. Olimme varanneet mukaan paljon ruokaa, ettei meidän varmasti tarvitsisi syödä toisiamme. Herkuttelua seurasi lahjojen jakaminen. Elina, Katri ja Tuuli olivat valmistelleet Einolle hienon tanssi- ja lauluesityksen, joka kertoi mäkihyppääjä Thomas Morgensternista, eli Morgista. Elinalta ja Katrilta Eino sai myös vihon, jota oli tehty suurella hartaudella aina helmikuusta saakka. Tämä Evensen näytti meille peukkua -nimeä kantava kirjanen on kannesta kanteen täynnä mäkihyppyä. Sen avulla jopa mä olen oppinut tunnistamaan mäkihyppääjiä melko kiitettävästi. Irinalta Eino sai Kimi Räikkösestä kertovan kirjan, Tuulilta muistikirjan mäkihyppäjien kuvilla koristellussa laatikossa ja multa mainion leffan nimeltä Velvet Goldmine (jota ehdin itse jo lainata...).

Seuraavaksi iltaamme piristi jo perinteeksi muodostunut lappuimpro. Adam Lambert kohtasi turvamiehen Lady Gagan synttäribileissä. Antti Tuisku opasti Janne Ahosta Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. 12-vuotiaat Markus ja Eelis odottivat puhutteluun joutumista rehtorin kanslian edessä. Kaksi pissistä keskusteli Japanin katastrofista... Lappuimpro on aina yhtä hauskaa!

Yön ensimmäiset tunnit kuluivat Trivial Pursuitia pelatessa, kun emme Aliasta löytäneet. Pelin edetessä tulimme Elinan kanssa siihen tulokseen, että seitsemän on hyvä luku. Kyseinen numero nimittäin sattui olemaan vastaus peräti kolmeen kysymykseen. Miksi ihmeessä joka toinen urheilukysymys liittyi jotenkin jääkiekkoon? Nukkumaan käperryimme Einon vanhempien makuuhuoneeseen, jonne olimme illan aikana raahanneet suuren rykelmän patjoja. Aamupalaksi Eino taikoi vohveleita.

Kuvista kiitos Elinalle, joka ystävällisesti ne mulle lähetti.

Lauantai ja sunnuntai sujahtivat ohi yhdessä hujauksessa. Onneksi seuraavia synttärijuhlia ei tarvitse odottaa pitkään. Elinan ja Katrin synttäreitä nimittäin juhlitaan huomisesta ylihuomiseen teemana sadut. Itse aijon pukeutua Lumikiksi. Ostin sitä varten pitkän mustan peruukin... Vitsi mä rakastan mun Lumikki-mekkoa!

Kuva: Benjamin Lacombe