Keväällä on oma tuoksunsa.
Kevään tuoksu.
Talvi on niin kovin pitkä aika, että tuoksun melkein ehtii jo unohtaa.
Kun se sitten taas on siinä, sen tunnistaa heti.
Silloin tietää, että kevät on tulossa.
Viimeisen viikon aikana olen liukastunut jäisellä jalkakäytävällä ehkä miljoona kertaa. Eräänä aamuna kaaduin jokseenkin näyttävästi bussiin juostessani ja aiheutin Amandan (joka sattui matkustamaan samassa häkkyrässä) mukaan linja-auton laajuisen kohahduksen. Rakasta kotikaupunkiani peittää sen verran paksu kerros lunta, että maailma luultavasti kohtaa uuden vedenpaisumuksen sen ruvetessa sulamaan.
Kevät tuo mukanaan valon, jota onkin tässä jo vähän kaipailtu! Se myös muistuttaa siitä, kuinka vähän aikaa kesään loppujen lopuksi enää on. Alla näette kuvan viime kesäkuulta. Siinä joukko kummajaisia hyppii ruohoniityllä kuin kunnon Elovena-tytöt ainakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti