Ranskan matkapäiväkirja osa 1

Tällä historiallisella hetkellä toteutan lupaukseni ja julkaisen vihdoin selostuksen seikkailuistani Ranskassa. Matkapäiväkirjani olen jakanut kahteen osaan. Ensimmäisestä pääsette nauttimaan tänään ja toisen saatte luettavaksenne myöhemmin. Ei siitä sen enempää. Allors, allez-y...

Bon voyage

Matkani alku ei luonnollisesti sujunut vastoinkäymisittä. Huonon sään takia lentoni peruttiin, joten odottelin lentokentällä kymmenen tuntia ennen, kuin pääsin ilmaan. Aika kului yllättävän nopeasti, eikä korvaukseksi saamani ilmainen ateria maistunut hullummalta. Lentokoneessa istuin ylisosiaalisen virolaismiehen viereen. Miehellä tuntui juttua riittävän. Välillä puhuttiin englantia, välillä ranskaa ja välillä suomea. Vähän vaivaannuttavaahan se oli, mutta samalla hirmuisen hauskaa.

Laskeuduttuani Charles de Gaullen lentokentälle, kuljin muiden matkustajien perässä matkatavarahihnoille. Virolaismies koppasi laukkunsa hihnalta ensimmäisten joukossa ja lähti huitelemaan ystävänsä kanssa, mutta omaa laukkuani ei näkynyt missään. Tarpeeksi pitkään odotettuani hihna sammui. Tavaroitani ei yllätys yllätys kuulunut vieläkään. Laukkuni oli mielenosoituksellisesti jäänyt Suomeen, mutta sain sen takaisin ennen joulua.

Alun vaikeuksien jälkeen reissu sujui oikein hienosti, ellei erään rahapussin muka-katoamista lasketa. Matkan aikana sain huomata, että ranskan puhuminen on Ranskassa hyvä keino saada ihmiset puhumaan englantia. Toisin sanoen, jos uskaltauduin sanomaan jotakin ranskan kielellä, sain vastauksen yleensä englanniksi. No, ehkä puheeni kuulostaa vähän vakuuttavammalta, kun olen asunut vuoden Ranskassa.

Junamatka lennon jälkeen. Heijastuksia ikkunalasista.

À la maison

Paikkojen kutsuminen kodiksi on aina ollut mulle jotenkin helppoa. Joskus sanon ”mennään kotiin”, vaikka tarkoitan kaverin kotia tai vaikka kesämökkiä. Kun olin pieni, perheeni matkusteli paljon junalla ympäri Eurooppaa. Yön yli kestävillä matkoilla jopa juna alkoi tuntua kodilta.

Matkani ensimmäisen viikon majailin erikoisessa kerrostaloasunnossa Pariisin latinalaiskortteleissa. Jo talon keskiaikainen portaikko oli melkoinen näky kaikessa vinoudessaan. Itse luukku oli vanhoine kattoparruineen juuri sellainen, millainen kodin kuuluukin olla… Kodikas, arvoituksellinen ja täynnä tarinoita. Sulake sieltä pamahti jo ensimmäisenä iltana, joten suurimman osan ajasta vietimme pimeydessä. Roskisten seutu muuttui yöaikaan hiirten valtakunnaksi. Kämppä ei ehkä kuulosta turistin unelmalta, eikä se sitä olekaan. Onneksi. Kuka kaipaa persoonattomia hotellihuoneita kaikkine hienouksineen, kun vaihtoehtona on vinksahtanut mutta hurmaava kolo, jota voi kutsua kodiksi. Kyseisellä kodilla on nyt jo uusi asukas, mutta toivon näkeväni sen vielä joskus. Tulee ikävä.

Loppumatkan asuin omakotitalossa Maintenonin kylässä, joka sijaitsee Versaillesin lähellä alle tunnin junamatkan päässä Pariisista. Talo oli mukavan suuri ja avotakka keskellä olohuonetta loi tehokkaasti tunnelmaa. Ympärillä levittyvä kaupunki oli pieni ja hiljainen. Kylmän sään pelästyttämät ihmiset olivat sulkeutuneet ikkunaluukkujen taakse koteihinsa, eikä ulkona näkynyt ristin sielua. Rautatieasemalla ja leipomoissa me outoa kieltä puhuvat uudet tulokkaat saimme osaksemme paheksuvia katseita, mutta myös yllättävän ystävällistä palvelua. Maintenonista teimme paljon pyöräily- ja kävelyretkiä lähikyliin. Tienreunusta pitkin pyöräillessä tuli tutustuttua Ranskan maaseutuun ja huomattua kuinka vähän ranskalaiset kuskit noudattavat nopeusrajoituksia.

Mitä matkaseuraan tulee… Pariisissa majailin äidin ja Kuuran kanssa. Maintenonissa asusti alkumatkasta edellä mainittujen lisäksi kummitätini ja -setäni lapsineen. Lapset pitivät huolen siitä, ettei tunnelma missään vaiheessa päässyt ainakaan pysähtymään. Jossain vaiheessa matkaa seurue pieneni huomattavasti, kun osa porukasta otti asiakseen palata Suomeen. Loppumatkasta siis valloitin Ranskaa kahdestaan äidin kanssa.

La fête

Ranskalaiset viettävät joulua vasta joulupäivänä, joten Pariisi oli vielä aattona täynnä tohinaa. Ihmiset juoksentelivat kaupoissa ostamassa jouluruokaa, loppuja joululahjoja ja kuka mitäkin. Maintenonin juna oli niin täynnä, että vain murto-osalle riitti istumapaikkoja. Joulurauhasta ei siis ollut tietoakaan. Itseäni epämukava junamatka ei oikeastaan haitannut, sillä junanikkunaa vasten nukkuvaa ranskalaispoikaa oli oikein mukava katsella. Joulua pariisilaisissa tavarataloissa voisi kutsua komeaksi. Lafayetten joulukuusi oli valtava ja Printempsin jouluikkunat aivan toista luokkaa kuin Suomessa.

Ranskalainen joulu on monin tavoin erilainen kuin suomalainen. Ei kinkkua, ei porkkanalaatikkoa, ei rosollia… Meille tuttujen jouluruokien sijasta siellä syödään kalaa, ankkaa, pieniä blini-lettuja erilaisten täytteiden kanssa ja leivoksia. Omaan jouluateriaamme kuului blinien ja kalan lisäksi perinteinen halkokakku sekä kokoelma ranskalaisten suosimia macaron-leivoksia. Macaroneilla ei ole mitään tekemistä makaronin kanssa, vaan ne ovat tajuttoman hyviä pieniä kakkusia, jotka muistuttavat rakenteeltaan erehdyttävästi marenkia. Toivottavasti tuleva vaihtoperheeni syö niitä mahdollisimman usein. Uskokaa tai älkää, kinkkua ei tullut edes ikävä.

Loppiaista vietimme hieman etuajassa, sillä siihen liittyvä ranskalainen kakkuperinne sopi mainiosti seurueemme lapsille. Perinteeseen kuuluu Galette des rois nimeä kantava voitaikinatorttu, jonka sisään piilotetaan pieni posliiniesine. Siitä jolle esine syödessä osuu, tulee päivän ajaksi kuningas tai kuningatar, jota alamaisten tulee totella. Kuninkaan titteli osui omalle kohdalleni ja sain pitää kruunua koko illan. Voi sitä vallan tunnetta…

Uutta vuotta olin vastaanottamassa valtavan väkijoukon keskellä Eiffel-tornin juurella. Bonne année -huutoja kuului kaikkialta. Kaikki Pariisin kahvilat ja ravintolat tuntuivat olevan täynnä, eikä keskustan kaduille olisi luultavasti mahtunut enää yhtään autoa. Eiffel-tornin metallirunko oli kauttaaltaan valaistu. Silloin tällöin se alkoi aplodien ja hurrausten säestyksellä vilkkua valopalloista. Kummallista kyllä, ilotulitusta ei kuulunut, vaikka kaikki sitä tuntuivat odottelevan. Taivaalle ponnahteli ainoastaan yksittäisten ihmisten laukaisemia hajanaisia raketteja ja kummallisia valohyrriä, joita katukauppiaan väsymättä kaupittelivat. Seuraavana aamuna katsoimme äidin kanssa televisiosta uuden vuoden viettoa muualla maailmassa, ja Pariisi oli luultavasti ainoa maa, jossa ei minkäänlaista ilotulitusta nähty. No, kaikkea ei voi saada. Lontoossa raketit leiskuivat oikein kunnolla. Kaikesta huolimatta vuosi 2011 alkoi erittäin onnistuneesti. Eiffel-tornilla vallitseva tunnelma oli sähköinen. Toisilleen tuntemattomat ihmiset viihtyivät yhdessä ja jakoivat juhlatunnelman keskenään. Onnellisia ihmisiä on ihana katsella.

Vuoden päästä vietän joulun ja uuden vuoden jälleen Ranskassa. Silloin pääsen tutustumaan ranskalaisiin perinteisiin vaihtoperheeni opastuksella. Ajatella, että lähtööni on enää vähän yli puoli vuotta. On ehkä hyvä, että tiedän edes vähän, mitä odottaa.

Voilà... Tänään saitte kuulla yleisesti Ranskan maailmanmenosta. Toisessa matkapostauksessani aion kertoa, mitä Ranskassa ollessani puuhastelin. Sitä ennen voitte vaikka syödä croissantteja tunnelman kohottamiseksi.