Pyrähdyksiä

Vähän yli viikko sitten palasin Ranskasta takaisin lumiseen Suomeen. Paluu tuntui aluksi ikävältä, mutta kun tavarat oli pakattu laukkuihinsa ja majapaikka hohkasi tyhjyyttään, alkoivat koti ja siellä odottavavat ihmiset tuntua houkuttelevilta. Ranskastakaan ei tarvitse olla erossa kauaa, sillä jo ensi syksynä lennän sinne melkein kokonaiseksi vuodeksi. Jännittävää. Lisää Ranskan kuulumisia saatte, kun saan loput kuvat käsiini.

Viikkoni on ollut melkoista juoksemista, mutta ei se haittaa, kun enimmäkseen on ollut hauskaa. Maanantaina laahustin kouluun unettoman yön jälkeen ja tapasin ihanat ystäväni pitkästä aikaa. Ensimmäisenä koulupäivänä loman jälkeen opin uusia asioita Itävallan mäkihyppymaajoukkueesta, leikin joulupukkia vähän myöhässä, nukuin matikan tunnilla, hortoilin kirjastossa ja katsoin elokuvan, jota en vielä vähän aikaa sitten olisi uskonut katsovani. Toisin sanoen päivä oli oikein onnistunut.

Tiistaina koulun päätyttyä suuntasi vajaa bussilastillinen koulumme oppilaita teatterimatkalle Helsinkiin. Itse olin mukana Elinan, Katrin, Tuulin, Amandan ja Einon kanssa. Bussimatka kului mukavasti sana kerrallaan -tarinan merkeissä. Täytyy sanoa, että tarina oli melko mäkihyppypainotteinen, mutta samalla yllättävän looginen. Siitä muodostui täysverinen rikoskertomus, jossa mäkihyppääjät ramppasivat ympäri Eurooppaa selvittäen Adam Malyszin, eli "Viiksien" traagista murhaa. Helsingin päässä meillä oli pari tuntia omaa aikaa ennen KOM-teatterin Kone-näytelmää. Tämä kaksituntinen kului kokonaisuudessaan ruokapaikan etsimiseen, mutta itse DTM:kin tuli matkalla bongattua.

Kone-näytelmä jätti jälkeensä varsin mukavan fiiliksen. Se kertoo teatteriryhmästä, joka yrittää tehdä näytelmää Kone-yhtiön perustajasta Pekka Herlinistä. Prosessin aikana näyttelijät ja työryhmä joutuvat keskelle erimielisyyksiä, joiden seurauksena esityksen valmistelusta ei meinaa tulla mitään. Esityksen näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa Laura Malmivaara, Pekka ja Juho Milonoff sekä kirjailija Juha Itkonen. Näytelmän innoittamana lainasin kirjastosta koko joukon Itkosen kirjoja. Paluumatka koululle päättyi vasta puolen yön jälkeen, mutta kuka sellaisista pikkuseikoista välittäisi. Odotan kovasti tulevia teatterimatkoja.

Pyrähdykseni Helsinkiin ja takaisin eivät tiistaihin päättyneet. Kun koulu keskiviikkona loppui, ryntäsin rautatieasemalle ja hyppäsin kello kahden junaan. Tällä kertaa pikavisiittini syy oli kirjallisuuslehti LUKUfiiliksen kokous. Olen huomannut, että nyt lukion alettua olen osallistunut kaikenlaisiin kokouksiin paljon enemmän kuin aikaisemmin, eikä se ole ollenkaan huono asia. Kokouksissa on tavallisesti tarjolla jotain juotavaa tai syötävää ja niissä tapaa uusia ihmisiä. Kaiken kaikkiaan olin Helsingissä kolme tuntia. Sen jälkeen palasin kotiin ja menin nukkumaan.

Eilen oli sitten kultturipääkaungin avajaispäivä, johon koulumme oppilaat osallistuivat marssimalla jokirantaan paperilyhdyt kainalossa. Lyhdyt kiikutettiin Suomen Joutsenen mastoon ja niiden kantajat jatkoivat matkaansa aidatulle alueelle showta odottelemaan. Puolentoista tunnin odotuksen jälkeen olin jo niin jäässä, että aloin tosissani pelätä sormieni ja varpaideni puolesta. Itse show ei todellakaan ollut kaiken sen palelemisen arvoinen, vaikka lopun ilotulitus komea olikin. Musiikki tapahtumassa oli hienoa ja mahtipontista, mutta muilta osin eivät odotukseni täyttyneet. Olin vain iloinen, kun show vihdoin loppui. Toivottavasti kulttuuripääkaupunkivuosi ei kokonaisuudessaan ole yhtä jäätävä kokemus kuin sen avannut tapahtuma. Onneksi kotona oli sauna lämpimänä.