tiistai 28. syyskuuta 2010

Karmea totuus kannibaaleista


Hehee, vai niin. Kiitoksia paljon Eino. Ideana siis on, että kerron teille seitsemän faktaa itsestäni ja sen jälkeen lähetän tittelin edelleen seitsemälle muulle bloginpitäjälle. Otan kuitenkin oikeuden omiin käsiini ja täytän tehtävänannosta vain ensimmäisen puolikkaan. Luen (toistaiseksi) vain muutamaa blogia, joten seitsemää on tähän hätään vähän vaikea ruveta taikomaan. Olenkin tässä jo odotellut, koska pääsen paljastamaan lukijoille synkimmät salaisuuteni... Täältä pesee:

1. Musiikkimakuni on erittäin samanlainen kuin äidilläni. Pitäisikö huolestua?

2. En tykkää soittaa ihmisille, joita en tunne, vaikka kyseessä olisi vain hammaslääkärin varaaminen.

3. Haluaisin olla useammin yksin kotona, koska silloin voin laulaa kenenkään häiriintymättä. Tai häiriintymättä itse...

4. Olen hidas lukemaan ja kirjoittamaan, vaikka rakastan molempia.

5. Olen mooonta kertaa yrittänyt aloittaa päiväkirjan pitämisen, mutta kyllästynyt viimeistään muutamassa viikossa.

6. Haaveilen kultaisista tennareista.

7. Rakastan brittiaksenttia. Toivottavasti pääsen joululomalla Lontooseen, että voin salakuunnella ihmisiä...

Siinäkö se sitten oli? Näitähän olisi voinut keksiä vielä vaikka kuinka monta. Harrastin esimerkiksi tahatonta liftausta kuusivuotiaana...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti