Lisää shampanjaa

Kaikki alkoi unesta, jossa avasin oikean laatikon. Sen puinen kita tuoksui pähkinältä, kirsikalta, koivulta ja männyltä.
Tukehtumisen uhalta, tummanpunaisilta tytönhuulilta,
hipiltä, joka halasi puita, lapselta joka ei eksynyt metsässä.

Takana päiviä jolloin puhuin vain matkoista
ja öitä jolloin en kääntynyt katsomaan
mikä minua jahtaa.

Katsoin laatikon pohjaan.

Sen ääni kuulosti paratiisilinnuilta, ihmislapsen hikalta
ja siltä kun äkkiä syttyneen riidan jälkeen
suut napsahtavat kiinni.

(Juuli Niemi, Yömatkat)

Pieni Kirjapuoti täyttyi tänään runoista ja musiikista. Sadepisarat pommittivat kävelykatua, eikä hetkeksi ulos eksynyt välttynyt kastumiselta. Pää on täynnä ajatuksia. Tekee mieli lukea runoja. Miksei kirjoittaakin?

Kirjapuoti on sadunomainen pieni kirjakauppa. Tänään mä kävin siellä ensimmäistä kertaa koskaan. Runoilta. Äiti ja Eppu Nuotio haastattelivat Juuli Niemeä, jonka runosta voitte lukea pätkän blogimerkinnän alusta. Juuli puhui unista ja valemuistoista. Sellaisista kuin se muistikuva, jossa mä nukun pienenä lapsena makuupussissa katto niin matalalla, että se melkein hipoo hiuksiani. Muistoista, jotka ovat selkeitä, mutta mahdottomia. Outoja unia mä olen nähnyt aina, kuten jo eilisestä postauksesta kävi ilmi. Vuosia sitten unessani mä uin verenpainemittarin sisällä pakoon verenhimoisia haita.

Runokeskusteluiden välissä estradille astui Sagolik, joka soitti upeaa musiikkia huolimatta siitä, että siihen kuului vain kaksi jäsentä. Laulajan ääni oli voimakas ja tunnepitoinen. Ainoa soitin oli sello. Musiikin tunnelmaa on vaikea kuvata. Sello teki musiikista ehkä jopa kohtalokkaan kuuloista. Stinan kirkuessa "Lisää shampanjaa" Femme Fatalen huipennuksessa ohikulkevat ihmiset jäivät näyteikkunan ulkopuolelle katselemaan.

Ennen kotiinlähtöä sai vielä nauraa, kun kaupan kirjahyllystä silmiin osui Jane Austenin kirjoja mukailevat Pride and Prejudice and Zombies (Ylpeys ja ennakkoluulo) ja Sense and Sensibility and Sea Monsters (Järki ja tunteet). Onhan toki mielenkiintoinen idea muokata 1800-luvun klassikoista kauhuversiot, mutta... aika typerältä ne kuulostavat.

 

Olisi pitänyt arvata, etten mä voi kauaa pitää blogia ilahduttamatta teitä Blurin musiikilla. Totuus kuitenkin on, että kappale No Distance Left to Run sopii loistavasti sateiseen iltaan ja Juulin Yömatkat-kirjan uniteemaan.