Eilen oli mielettömän upea päivä. Koulun jälkeen kävin Arnoldsilla Katrin, Tuulin, Aman ja Wenlan kanssa. Sen jälkeen pääsin harjoittelemaan sihteerintaitojani teatteriyhdistyksen kokoukseen, joka pidettiin Café Artissa jokirannassa. Silloin tällöin keskustelu eksyi esimerkiksi matkustamiseen ja Pariisin Disneylandiin, mutta saatiin se esityslistakin lopulta käytyä läpi. Café Artissa täytyy käydä joskus uudestaan. Tilaamani kaakao osoittautui nappivalinnaksi.
En ehtinyt käydä kotona ennen Kasimiria ja Karolinea, joten odottelin näytelmän alkua keskustassa. Onneksi mulla oli vaihtovaatteet mukana, eikä mun siis tarvinnut mennä teatteriin liimatahraisissa verkkareissa. Odotellessani keksin hankkia Markus Järvenpäälle kiitoskortin, johon päätin kirjoittaa väliajalla jotain kivaa. Olisin tehnyt kortin itse, jos en olisi saanut ideaa noin tuntia ennen esitystä.
Olin varautunut menemään teatteriin yksin, mutta suunnitelmaan tuli muutos, kun törmäsin yllättäen äidin ystävään Eppu Nuotioon. Ennen näytöksen alkua seuraamme liittyi myös Krista Kosonen. Hihii, pääsin vihdoin kertomaan juuri oikealle henkilölle, kuinka paljon pidän Anna Kareninasta. Kaiken lisäksi Krista lupasi toimittaa korttini Markukselle heti näytelmän jälkeen...
Seuraavaksi saatte kuulla lisää itse esityksestä. Kasimir ja Karoline sijoittuu 1930-luvun Saksaan, jossa suuresta lamasta huolimatta juhlitaan suosittua olutfestivaalia Oktoberfestiä. Se kertoo työpaikkansa menettäneestä Kasimirista (Markus Järvenpää) ja tämän morsiammesta Karolinesta (Kreeta Salminen). Parin välit alkavat säröillä heti näytelmän alussa, kun huvittelunhaluinen Karoline tapaa vaatturi Schürzingerin (Stefan Karllson) ja kiinnostuu ylempiluokkaisesta elämästä. Lopulta mustasukkainen Kasimir ajaa Karolinen luotaan. Katumapäälle tultuaan Kasimir etsii Karolinen käsiinsä ja pyytää tältä anteeksi, mutta tyttö liikkuukin jo uusissa piireissä.
Ensimmäisellä puoliajalla toivoin, että Karoline palaisi takaisin Kasimirin luo, mutta heitin toiveeni roskakoriin pian toisen puoliajan alettua. Kasimiriin tykästyin näytelmän aikana kovasti, mutta lapsellinen Karoline herätti lähinnä ärtymyksen tunteita hyväuskoisuudellaan ja yksinkertaiselta vaikuttavalla flirttailullaan. Vaikka tunnelma näytelmässä on paikoitellen synkkä, se ei ole liian masentunut. Kepeyttä ja valoisuuttakin löytyy. Tarinaa värittää laaja joukko vinksahtaneita sivuhenkilöitä ja sirkushahmoja. Oktoberfestin aiheuttaman juhlahumun voi aistia yleisössä asti.
Kasimir ja Karoline on näytelmä, jonka parissa viihtyy. Oloni oli näytöksen jälkeen niin ylienerginen, että suurin piirtein tanssin ympäri bussipysäkkiä. Kotona yritin selittää innostustani isällekin, mutta luulen, ettei hän oikein saanut tunteestani kiinni. No, aina ei voi onnistua. Helmikuussa pääsen katsomaan Rikosta ja rangaistusta uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti