Ça va pas bien dans ta tête

Tavallisesti mulla on koulua tiistaisin melkein puoli seitsemään saakka. Tänään mä kuitenkin pääsin opettajien lakon takia lähtemään kotiin jo puolilta päivin. (Host-äitini Isabelle kertoi, että opettajat lakkoilevat, koska kouluissa on liian paljon oppilaita, mutta liian vähän opettajia.) Bussiaikataulut eivät taas vaihteeksi olleet puolellani, joten liikuntatuntien jälkeen suuntasin melkein kahden tunnin odottelun sijasta lounaalle Val d'Europe -nimiseen ostoskeskukseen, jonka päästä päähän käveleminen kestää laittoman kauan varsinkin, kun sen joutuu tekemään monta kertaa ennen, kuin löytää etsimänsä (eli tässä tapauksessa jotakin suuhunpantavaa). Matkan varrelta mukaani tarttui jotakin äärimmäisen hyödyllistä ja käyttökelpoista:

Löytyykö maailmasta Mikki Hiiri -tohveleita
parempaa lääkettä kylmiä lattioita vastaan?
Tuskin...

Alun perin mun oli tarkoitus pyrähtää kotiin kello kolmen bussilla. Jouduin kuitenkin lykkäämään lähtöäni tunnilla eteenpäin, sillä vähän ennen kolmea tajusin istuvani edelleen italialaisessa pizzeriassa laskua odottamassa. Kyseisestä aikataulun muutoksessa olen kuitenkin vain ja ainoastaan iloinen. Sen ansiosta pääsin jälleen kerran vilkuilemaan salaa erästä henkilöä, joka on tietämättään piristänyt koulumatkojani jo useita kertoja.

Jos sattumoisin haluatte tietää, mitä ranskalaisilla musiikkikanavilla soitetaan tällä hetkellä, mulla on siihen vastaus. Seuraavaa biisiä olen jumittanut ihan kiitettävästi viime päivinä:

Näin lopuksi teitä kenties kiinnostaa kuulla, että viime viikolla kiroamani taudin kuvatus meni ohi alle kolmen päivän levolla eikä jättänyt jälkeensä edes nuhaa. Ei siitä siis sen enempää. Bref (eli edellinen lause ranskalaisittain).