keskiviikko 21. syyskuuta 2011

I heard the news that you're planning to shoot me out of a canoon

Olen kipeä ja harvinaisen tylsistynyt, joten täältä pesee...

Lauantaina katsoin vihdoin ja viimein elokuvan, jonka olen halunnut nähdä siitä saakka, kun viime maaliskuussa sain tietää, että sen ääniraita on Alex Turnerin käsialaa. Soundtrack ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka tekee Submarinesta katsomisen arvoisen. HUOM! Tämä postaus ei edes yritä olla oikeaoppinen elokuva-arvostelu. Jokaisessa leffassa on huonotkin puolensa, mutten nyt jaksa keskittyä niihin.


Submarine kertoo erikoislaatuisesta walesilaisesta koulupojasta Oliver Tatesta, jonka arki kuluu ainaisen haaveilun lisäksi lukuisiin yrityksiin tehdä vaikutus pyromaniasta kiinnostuneeseen luokkakaveriinsa Jordanaan, koossapitää vanhempiensa huteraa avioliittoa ja vakoilla naapurissa asuvaa hämäräperäistä mystikkoa, joka myös äidin ex-poikaystävänä tunnetaan. Kaikki elokuvan roolihahmot ovat outoja omalla yksilöllisellä tavallaan, mikä on aina kerrassaan kunnioitusta herättävää. 15-vuotias Oliver on kaikessa neuroottisuudessaan ja antisankariudessaan hyvin sympaattinen. Näyttelijä Craig Roberts hoitaa kunnialla roolityönsä Oliverina, eikä leffan muissakaan näyttelijöissä ole valittamista.

Submarine on brittikoomikko Richard Ayoadebin esikoisohjaus. Tyylilajiltaan elokuva liikkuu jossain draaman ja komedian välimaastossa. Leffa on tunnelmaltaan melko tummasävyinen, mutta sen kerronnassa on jotain virkistävän ironista. Myös visuaalisesti leffa on kovasti makuuni. Soundtrackista en sano muuta kuin, että sen hieman melankolinen pop-soundi sopii Submarinen tunnelmaan mitä täydellisimmin.

On häkellyttävää, kuinka paljon Craig Roberts muistuttaa Alex Turneria niin ulkonäöltään kuin puhetavaltaankin. Submarinea katsoessani unohdin peräti muutamaan otteeseen, että leffaa tosiaankin tähdittää joku muu kuin Alex. Mahtaakohan herra Turnerilla olla muitakin kauan kadoksissa olleita pikkuveljiä?

Submarine on Rakkautta & Anarkiaa -ohjelmistossa vielä tulevana torstaina.

Craig:
"It was weird when we met at the film's first screening.
We look similar. I'm the smaller, fatter version.
It's my foot in the door if they make an Arctic Monkeys movie."

Tällä hetkellä musta tuntuu lähinnä siltä, kuin joku yrittäisi viiltää kurkkuni auki joka ikinen kerta, kun satun nielaisemaan tai ylipäänsä avaamaan suuni. Ihan sen kunniaksi mun pitäisi kenties katsoa seuraavaksi mikäs muukaan kuin Sweeney Todd... Muita vaihtoehtoja mulle ei jää, kun edes tee ei riitä auttamaan.

3 kommenttia:

  1. Kiitos :) Yritän kovasti parantua...

    VastaaPoista
  2. Parane pian. Hunajainen tee auttaa. <3 Niin ja kiva, että näit ton Submarinen. Kuten sanoinkin, näin trailerin ja se oli niin sun elokuva.

    VastaaPoista