Muutaman päivän viime viikosta vietin Jurmon saarella, jossa pääsin nauttimaan suomalaisesta luonnosta (ja saunasta) vielä kertaalleen ennen suuntaamistani aivan toisenlaisiin maisemiin. Olen aina pitänyt itseäni enemmän järvi- kuin meri-ihmisenä. Viimeaikoina tämä käsitys on kuitenkin alkanut rakoilla. Meri on suuri, valpas ja halutessaan pelottava. Sitä ei voi hallita, eikä omistaa, mutta se voi silti olla ystävä. Olen aina tuntenut kunnioitusta merta kohtaan, mutta vasta kuluneen kesän aikana olen oppinut rakastamaan sitä. Ottaisin alpakan lemmikiksi, jos vain voisin.
Kiitos Subin ehdin kuin ehdinkin nähdä Merlinin kakkoskauden loppuun asti ennen Ranskaan lähtöä. Lauantain ja sunnuntain välisen yön hilluin Einon luona vinhoissa friikkitupareissa, joiden ohjelmaan kuului Merlinin (ja kiljumisen) lisäksi esimerkiksi aina yhtä mainio nostalgiapätkä Green Street Hooligans.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti